ANNI KAKKOLA
Etelä-Karjalassa järjestetään avointa yliopisto-opetusta usean
organisaation toimesta. Laaja opiskelutarjonta jää usealta hämärän
peittoon, eikä tietoa osata etsiä oikeista paikoista.
Nyt jo toisen kerran kaikki maakunnassa tarjottava avoin yliopisto-opetus
on koottu samaan esitteeseen. Esitteen kokoamisessa on ollut alullepanijana
yleissivistävän aikuiskoulutuksen työryhmä.
·Tavoitteena on palvella opiskelijoita, sillä voi olla vaikeaa löytää mitä
opetusta maakunnassa on tarjolla. Esite toimii myös tiedotteena, mitä
organisaatioita maakunnassa on, kertoo Mari Smolander Etelä-Karjalan
kesäyliopistosta.
Avoin yliopisto-opetus tarjoaa mahdollisuuden suorittaa yliopistotasoisia
opintoja lähialueella. Avoimeen yliopistoon pääsevät opiskelemaan kaikki,
eikä pääsykokeita ole. Avoimen yliopiston opintoja voi myöhemmin hyödyntää
yliopiston perustutkinto-opiskelijana.
Esitteellä organisaatiot haluavat viestittää siitä mahdollisuudesta, että
avoin yliopisto toimii väylänä emoyliopistoihin. Tietyn määrän
opintoviikkoja suorittanut pääsee yliopistoon sisään suoraan.
Esitteitä saatavana
kirjastoista
Maakunnan avoimessa yliopistotarjonnassa on tulevana syksynä paljon
uutuuksia. Semiotiikan verkostoyliopisto on kymmenen Suomen yliopiston
yhteistoiminnan muoto. Semiotiikka tieteenä tutkii kaikkea merkeillä
tapahtuvaa viestintää. Uutena kurssina, pääpaikkana Imatra,
verkostoyliopisto järjestää kurssin Johdatusta semiotiikkaan.
Etelä-Karjalan kesäyliopistossa Imatran yksikössä uutuus Lasten ja nuorten
psyykkinen hyvinvointi sopii kaikille, jotka ovat lasten kanssa
tekemisissä. Muita uusia kursseja ovat Työoikeuden peruskurssi ja Johdatus
kulttuurien väliseen viestintään.
Lappeenrannan yksikössä uutuuksia ovat Antiikin filosofia, Antiikin
mytologia, kerontologia ja kielistä ranska.
Lisäksi esitteessä on mukana Etelä-Karjala instituutti, Lappeenrannan
teknillinen yliopisto, Jaakkiman kristillinen opisto, Joutsenon
kansalaisopisto, Joutsenon opisto, Lappeenrannan työväenopisto, Imatran
työväen opisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Saimaan
kansalaisopisto ja Savitaipaleen kansalaisopisto.
Esitteitä on varmimmin saatavana esitteessä mukana olevista
organisaatioista sekä kirjastoista. Tietoa löytyy myös internetistä
osoitteesta www.avoinyliopisto.fi.
¤·Kirjoittaja on Etelä-Saimaan toimitusharjoittelija.