Categories
Artikkelit

Ruokolahdella kuljetaan Edelfeltin jalanjäljillä

Edelfeltin teoksista kertova valokuvanäyttely aukeaa tiistaina Suovillassa.

TENHO TIILIKAINEN

Ruokolahden kirjastossa Suovillassa avataan ensi tiistaina Albert Edelfeltin töitä esittelevä valokuvanäyttely. Näyttelyn on koonnut taitelija Marjatta Mustonen.

Esillä on suurin valokuvin kattava otos Edelfeltin tuotannosta, Edelfeltistä kertovaa kirjallisuutta sekä joitakin hänen aikanaan tekemiään luonnoksia Ruokolahtea sivuavista maalauksista.

Albert Edelfeltin syntymästä tulee tänä vuonna täyteen 150 vuotta ja hänen Ruokolahden matkastaan 117 vuotta. Edelfeltin teos Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä on osa Ruokolahden historiaa ja imagoa.

­·Aika, jonka Edelfelt vietti Ruokolahdella on pieni, mutta merkittävä pala hänen elämässään. Eukkotaulu on yksi käännekohta Edelfeltin taiteilijanurassa, Ruokolahden taideyhdistyksen puheenjohtaja Harri Tonder sanoo.

Taideyhdistys astelee tulevana tiistaina Edelfeltin jalanjälkiä myös konkreettisesti. Päiväretkellä tutustutaan Elli Jäppisen kotitilan Haapsin tilan maisemiin Imatran Jäppilänniemessä. Edelfelt oli 1987 runsaan kahden viikon ajan Elli Jäppisen vieraana ja teki Jäppilänniemestä maalausretkiään Ruokolahden kirkonmäelle. Edelfelt on kertonut näistä matkoistaan päiväkirjassaan.

­·Jäppilänniemestä matkaamme Kaukopäähän ja edelleen Veneniemeen, kirkonmäelle ja kotiseutumuseoon.

Jäppilänniemen retkellä ja näyttelyn avajaisissa on mukana myös Albert Edelfeltiin ja hänen tuotantoonsa perinpohjaisesti perehtynyt taidehistorioitsija Marina Catani.

Korttisarja

tulee kesällä

Marjatta Mustonen kiersi alkuvuoden aikana Ruokolahden kouluissa kertomassa taiteesta erityisesti Albert Edelfeltistä. Samassa yhteydessä koululaiset tekivät omia tulkintojaan Edelfeltin töistä.

Näitä töitä ja piirustuksia on ollut esillä muun muassa kirjastossa ja nuorten taidetapahtumassa.

­·Nyt näistä sadoista töistä olemme valinneet 12 työtä, jotka ovat ehdolla korttisarjan aihioiksi. Korttisarjan tuotolla rahoitamme Taiteilijan talomme korjaustyötä, Tonder sanoo.

Harri Tonder uskoo, että Edelfelt on näkyvästi esillä taideyhdistyksen osastolla myös syksyn Ruokolahti-markkinoilla. Yhdistys järjestää lisäksi 16.10 retken Helsinkiin Ateneumiin, jossa on avoinna suuri Edelfelt näyttely.

TENHO TIILIKAINEN

Kuvateksti

Mukaelma ruumissaatosta. Yksi ehdokas korttisarjan kuvaksi on Samuli Heiskasen tulkinta Albert Edelfeltin maalauksesta Ruumissaatto.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen