Merimuseo teki tarkastussukelluksen Lappeenrannan hylylle

Hylyn ikä selviää vuoden loppuun mennessä.

JAANA KALLIO

Merimuseon meriarkeologi Minna Leino sukelsi lauantaina aamupäivällä

Lappeenrannan edustalta toukokuussa löytyneelle hylylle. Ensimmäisessä

tarkastussukelluksessa vedenalaista kuvaa taltioi hylyn toinen löytäjä,

palomies Matti Pöntinen Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta. Pöntinen myös

sahasi hylystä irti kaksi laitalankkujen päätä, joista hylyn ikä pystytään

määrittämään dendrokronologisella eli puulustoihin perustuvalla

ajoitusmenetelmällä.

­·Silloin, kun puussa on kaarnaa jäljellä, ikä voidaan määrittää tarkasti.

Muulloin täytyy miettiä, minkä verran puuta on höylätty. Puunäyte täytyy

nimenomaan sahata hylystä eikä ottaa irtolankkuja, Leino selventää.

Leinon mukaan irtoesineiden perusteella ei kannata hylyn ikää arvailla,

koska ne ovat saattaneet tulla laivaan paljon sen uppoamisen jälkeen.

­·Löysimme hylystä viisi lasipulloa, jotka arvioisin olevat 1900-luvun

jälkipuoliskolta.

Hylyn iän paljastavat tulokset valmistuvat laboratoriotutkimuksissa tämän

vuoden loppuun mennessä.

Yksi tarkastussukellus

riittää

Merimuseon suunnitelmissa ei ole sukeltaa hylylle toista kertaa. Leino myös

uskoo, että hylky jätetään veden pohjaan.

­·Makeat vedet kohtelevat hylkyjä armollisesti. Hylkyjä ei peitetä vaan ne

jätetään omaan ympäristöönsä.

­·Jos hylky nostettaisiin, se tarvitsisi konservoinnin. Tässä

toimenpiteessä vesi korvataan nestemäisellä muovilla. Ilman konservointia

puu kuivuu käppyräksi, Leino kertoo puuta suojelevasta, kalliista

toimenpiteestä.

Meriarkeologeilla riittää tutkittavaa, sillä Suomen aluevesillä on satoja

hylkyjä. Sisävesillä hylkyjä on vähemmän.

­·Jäät ovat luultavasti tuhonneet hylkyjä. Tällä alueella ei myöskään ole

etsitty vanhoihin sotatapahtumiin liittyviä hylkyjä; Leino pohtii.

Museoviraston meriarkeologian yksikkö tekee tarkastussukelluksia alle 20

vuodessa. ­·Sukelluksia tullaan tekemään enemmän, kun saamme kolme uutta

tutkijaa. He myös huolehtivat hylkyrekisterin päivittämisestä.

Leino tietää, että Kotkaan ja Turkuun on tulossa alueelliset meriarkeologit.

­·Kotka saa meriarkeologin vuonna 2007. Se parantaa huomattavasti Saimaan

asemaa tutkimuksessa. Minna Leinon seuraava sukellus on juhannuksen jälkeen

Puumalan Lietveteen, josta löytyi viime syksynä esihistoriallinen saviastia.

JAANA KALLIO

Kuvatekstit

Minigrip-pussit odottavat. Palomies Matti Pöntinen sahaa hylkylöytöä

pieniksi, muovipusseihin mahtuviksi paloiksi Ville Leinon avustuksella.

Hyvin säilynyt. Puun sisällä olevista vuosirenkaista määritetään hylyn

tarkka ikä. ­·Puu on sisältä yllättävän tuoretta ja tuoksuukin vielä, Minna

Leino tutkii.

Kirjoittaja:
Jaana Kallio