Nukketeatterin osaajia pitäisi hyödyntää muilla taiteenaloilla

Tänään Imatralla alkavilla nukketeatterifestivaaleilla on nähtävissä sekä perinteistä että siitä poikkeavaa teatteria.

RIINA NOKSO-KOIVISTO

Aikuisille suunnattu nukketeatteri on vielä tällä hetkellä Suomessa pieni

ja lapsenkengissään oleva taiteenala. Jotta kehitystä tapahtuisi,

nukketeatterin osaajat pitäisi ottaa tiiviimmin mukaan vakiintuneeseen

kulttuurikenttään esimerkiksi palkkaamalla teattereihin nukketeatterin

asiantuntijoita.

Tätä mieltä on Elviira Davidow, jonka perustama Nukketeatteri Katputli

esiintyy tänään lauantaina Imatralla järjestettävillä

nukketeatterifestivaaleilla.

Davidow on valmistunut viime keväänä Turun taideakatemian

nukketeatterilinjalta, joka perustettiin vuonna 1999. Siitä lähtien

linjalle on otettu joka toinen vuosi noin 15 opiskelijaa.

­·Me kaikki emme voi perustaa omaa nukketeatteria tai ryhtyä kilpailemaan

samoista päiväkotiyleisöistä. Sen takia olisi tärkeää, että

nukketeatterilaiset voisivat tehdä enemmän yhteistyötä muiden taiteenalojen

kanssa. Samalla tavoin kuin esimerkiksi teatterissa on puvustaja tai

lavastaja, siellä voisi työskennellä myös nukketeatterin asiantuntija.

On helppo ymmärtää, että nukketeatteria hyödynnetään lastenteatterissa.

Elviira Davidow on kuitenkin sitä mieltä, että myös aikuisille suunnatulla

nukketeatterilla on jatkossa yhä enemmän kysyntää.

­·Ihmiset matkustavat paljon ja näkevät hyvää nukketeatteria esimerkiksi

Venäjällä tai Prahassa. Sitäkin kautta leviää hiljalleen ymmärrys siitä,

että nukketeatteri voi olla paljon muutakin kuin karvakuonot

lastentapahtumassa.

Kajaanissa helppo toimia

Viime vuoden lopussa perustettu teatteriryhmä Katputli toimii Kajaanissa,

jonne teatteriohjaaja Kristian Smeds on Davidowin mukaan saanut luotua

luovan ja kulttuuriystävällisen ilmapiirin.

Katputli toimii osana Smedsin ideoimaa poikkitaiteellista

Generaattori-kulttuuriprojektia, joka pyrkii luomaan Kainuun alueelle

aktiivista taidetoimintaa. Projektissa koulutetaan nuoria ja ammattimaisia

taiteen tekijöitä, yritetään juurruttaa taiteilijoita alueelle.

­·Vaikka itse viihdyn enemmän suurissa kaupungeissa, esimerkiksi Helsinkiin

verrattuna Kajaanissa on aivan erilaiset mahdollisuudet toimia jo sen

takia, että ihmisiltä saa apua. Lisäksi Kainuun alueella ei ole muuta

nukketeatteritarjontaa, joten luulisi että meille olisi tilausta.

Imatran festivaalin ohjelmistoon Katputli tuo sekä aikuisille että lapsille

sopivan esityksen, Suomessa harvemmin nähtävää intialaista varjoteatteria.

Taideakatemian jälkeen Davidow on opiskellut varjoteatteria Intiassa.

­·Tarina perustuu kansalliseepos Ramajanaan, joka on kuin meidän Kalevala.

Urhea apinasotilas Hanuman lähtee pelastamaan prinsessaa, joten tiedossa on

lapsia viihdyttäviä vauhdikkaita seikkailuja.

Vain aikuisille tarkoitettua nukketeatteria voi nähdä, kun turkulainen

Katja Kähkönen esittää kaksiulotteisilla paperikuvilla monologeja, jotka

perustuvat Rosa Liksomin mustaa huumoria viljeleviin teksteihin. Kähkönen

on Davidowin kurssikaveri Turun taideakatemiasta.

Kävelykadulla nähdään saksalainen tohtori Olaf Bernstengel satusirkuksineen

ja perinteisiä Kasper-nukkeja esityksessä Pantse ja Juuli. Festivaalin

suurimmasta näytöksestä vastaa järjestäjä, imatralainen Mustan ja valkoisen

teatteri. Usean metrin korkeuteen kohoavat fantasiahahmot kokoontuvat ja

esiintyvät keskiyöllä Imatrankosken urheilukentällä.

III

Mustan ja valkoisen festivaali Imatralla 19.­-20. kesäkuuta.

EMMI KAARNA

Kuvatekstit

Alan ammattilainen. Elviira Davidow on opiskellut nukketeatteria Turun

taideakatemiassa.

Intialaista varjoteatteria. Katputlin käyttää hyväkseen perinteisen

varjoteatterin traditioita, nuket on valmistettu vanhalla intialaisella

tekniikalla.

Esitykset tänään

¤·Dr. Olaf Bernstengel, Saksa: Zirkus Gockelini -satumarionetit. Kävelykatu

Koskenparras kello 11.

¤·Teatteri Ramppi&Kuume, Tampere: Kasper-nukketeatteria. Kävelykatu

Koskenparras kello 13 ja 16.

¤·Nukketeatteri Katputli, Kajaani: Tuulenpoika Hanuman, intialaista

varjoteatteria. Teatteri Imatra kello 14.

¤·Katja Kähkönen, Turku: Tyhjän tien paratiisit -paperiteatteri. Teatteri

Imatra kello 17.

¤·Mustan ja valkoisen teatteri, Imatra: Paraatinukkien näytelmä.

Imatrankosken urheilukenttä kello 24.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto