Pieni suuri festivaali alkoi isolla ilolla

Nukkesirkustirehtöörikin ihastui Imatran mustaan ja valkoiseen.

MATTI VEIJALAINEN

Imatralla lauantaina alkaneen nukketeatterifestivaalin täytyy olla

kehityskelpoinen tapahtuma.

Uskoa pitää, kun tämänsuuntaisen todistajanlausunnon puitteiltaan vielä

pienehköstä, mutta paikallishistorialliselta merkitykseltään suuresta

festivaalista antoi tapahtuman kokenein ja maineikkain esiintyjä tohtori

Olaf Bernstengel.

Bernstengel tulkitsi yleisön vastaanoton Etelä-Karjalan puitteissa lajinsa

ensimmäiselle tapahtumalle hyvin myönteiseksi. Kun hänen Zirkus

Gockelininsa satumarionettien esitys avasi mustan ja valkoisen festivaalin

ohjelman, oli kiinnostus jakamatonta.

­·Itse en oikeastaan kuullut tai nähnyt, mitä katsomon puolella tapahtui.

Mutta vaimo sanoi, että kukaan ei ainakaan lähtenyt kesken pois,

Bernstengel myhäili.

Näin oli. Katsomona oli Koskenpartaan kävelykatu, missä ainakin parisataa

ihmistä pääasiassa perhekunnittain seurasi Bernstengelin nukkien kertomaa

maanviljelijä Kauranjyvän tarinaa hievahtamatta ja aivan oikeissa paikoissa

suupielet ylös kääntäen.

Suomi tarvitsee

lajitapahtumia

Olaf Bernstengelin kotimaa Saksa on Euroopan suuria nukketeatterimaita.

Yksistään hänen kotikaupungissaan Dresdenissä on parikymmentä nukketeatteria.

­·Se on kyllä jo melkein liikaa yhteen kaupunkiin, Berstengel mietti.

Suomessa nukketaetterilla ei sitä vastoin inflatoitumisen vaaraa ole.

Teattereita on vain kourallinen, joten markkinoilla olisi tilaa vaikka kuinka.

Olaf Bernstengelin mukaan kaikkein paras keino harrastuksen ja

kiinnostuksen lisäämiseen sekä markkinatilan täyttämiseen olisi juuri alan

festivaalitapahtumien lisääminen.

Kesäisen nukketeatterifestivaalin paikaksi Imatra sopii Bernstengelin

mielestä hyvin.

­·Ihana paikka, vihreä kuin mikä, Suomessa ensimmäistä kertaa esiintyvä

teatteritohtori kehui.

Bernstengel on itse innostunut nukketeatterin käytännön toimijaksi

teatterin teoriapuolelta. Hän kertoi alun perin olleensa teatterihistorian

tutkija. Sitten nuket veivät miehen mukanaan. Teatteriaan hän on

pyörittänyt jo kolmattakymmentä vuotta, eikä loppua innostukselle näy.

Tänään Bernstengel antaa esityksestään kävelykadulla vielä uusinnan.

Luvassa on kymmenien marionettien värikäs kavalkadi.

Sopivan

salaperäistä

Mustan ja valkoisen teatterin festivaalin avannut Imatran vs.

kaupunginjohtaja Hannu Tsupari totesi Imatran tarvitsevan tällaisen tapahtuman.

­·Festivaali on osoitus imatralaisesta kekseliäisyydestä. Sen nimikin on

sopivan salaperäinen, Tsupari sanoi.

Onnistumista ei Tsuparin mukaan ensimmäisellä kerralla pidä mitata

yleisömäärillä tai lipputuloilla. Tärkeintä on, että asia jää jatkoa varten

ihmisten mieleen.

Jatkoa silmällä pitäen Tsupari lupasi kaupungin olevan tukemassa

festivaalia. Suora taloudellinen panos ei voi olla suuri, mutta hengessä

ollaan vahvasti mukana.

Esitykset tänään

¤·Dr. Olaf Bernstengel, Saksa: Zirkus Gockelinin satumarionetit, kävelykatu

Koskenparras klo 11.

¤·Kukolnyi Dom, Pietari: Aikuisten marionettinäytelmä Faunin uni, Teatteri

Imatran suuri näyttämö klo 17.

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen