Categories
Artikkelit

Jani Lehtiselle jo neljäs perättäinen SM-kulta

Kalevan Kisat olivat LUM:n kävelijälle kuitenkin vain kova harjoitus ennen Ateenaa.

JUHO LINTULA

Lappeenrannan Urheilu-Miesten kävelijä Jani Lehtinen nappasi

perjantai-iltana Vaasasta jo neljännen perättäisen Suomen mestaruutensa.

Tällä kertaa voittoaika 20 kilometrin kävelyssä oli 1.29.45. Kalevan

Kisojen kävely oli kuitenkin vain yksi kova harjoitus ennen Ateenan

olympialaisia.

SM-kulta ratkaistiin odotetusti kahden kävelijän kesken. Tuusulanjärven

Urheilijoiden Antti Kempas antoi Lehtiselle kelpo vastuksen, mutta joutui

lopulta tyytymään hopeaan 35 sekuntia hitaampana. Jälkijoukon nopeimpana

pronssille kiirehtineen Raision Timo Viljasen aika 1.39.45 olikin jo täysin

toista luokkaa.

Lehtinen ja Kempas etenivät matkaa liki tasatahtiin aina 12 kilometrin

kohdalle.

­·Siihen asti menin passaillen. Sitten otin käsijarrun pois, ja siitähän

sitä eroa sitten lähti tulemaan, Lehtinen kertoi.

­·Nyt oli kuitenkin paljon vähemmän eroa kuin viime vuonna, jolloin Antti

ei päässyt mukaan. Silloin oli melkein jopa vähän tylsää, kun voitosta ei

joutunut yhtään taistelemaan, Lehtinen jatkoi.

Hopeamitalin ottanut Kempaskin saattoi olla kohtalaisen tyytyväinen

suoritukseensa.

­·Kahden edellisvuoden vaikeuksien jälkeen hopea ei ole häpeä, hän totesi.

Hidas rata ja

tiukka tuomarilinja

Koko mitalikolmikko oli yllättynyt aikojensa hienoisesta

vaatimattomuudesta: reitti tuntui helpolta, muttei sittenkään sitä ollut.

­·Tuntuma kävelyyn oli ihan ok, mutta ilmeisesti reitti oli sitten vähän

hidas, kun tulos oli tuollainen, Lehtinen tiivisti.

SM-kilpailun ulkopuolella kävelyyn osallistunut irlantilainen Colin Griffin

karkasi muilta, mutta poistettiin radalta matkan puolivälissä.

­·Hän yritti A-rajaa ja tiesin heti, ettei siihen vauhtiin kannata lähteä,

Lehtinen sanoi.

Lehtinen oli itsekin pienissä vaikeuksissa tuomarilinjan kanssa. Hän sai

huomautusten päälle kaksi punaista. Kolmannesta matka olisi tyssännyt.

­·Ihme, että ulkomailla ei ole tällä kaudella löytynyt kertaakaan edes

huomautettavaa, vaikka kilometrejä siellä on tullut moninkertainen määrä,

Lehtinen kuittasi.

Ateena mielessä,

mutta ei sijat ja ajat

31-vuotias Jani Lehtinen matkaa elokuun puolivälissä toisiin

olympialaisiinsa. Vuonna 1996 Lehtinen jäi olympialaisdebyytissään vaille

tulosta, mutta nyt tarkoitus olisi pystyä selvästi parempaan. Pohjalla

oleva ehjä hyvä harjoituskausi antaa hyvät lähtökohdat.

­·Ihan rehellisesti ottaen Ateenaan pääsy ei ole niin hirveän iso juttu

minulle. Olen ollut ennenkin olympialaisissa.

­·Se oli vasta pääsy sinne, mikä on varmistettu. Kyllä tässä nyt tulosta

lähdetään ihan selvästi hakemaan, Lehtinen jatkaa.

Myös harjoittelussa Lehtinen on painottanut nimen omaan tehoa.

­·Harjoituskilometrejä en ole laskenut, mutta selvästi enemmän harjoittelu

on ollut tehovoittoista kuin määrävoittoista. Tämä Kalevan Kisojen

kävelykin oli hyvä kova 20 kilometrin harjoitus Ateenaan.

Tavoitteistaan hän ei kuitenkaan halua puhua:

­·Olen pyrkinyt pitämään ne sijat ja ajat poissa mielestä ja keskittymään

harjoitteluun.

Lehtisen suuri päivä on 27. elokuuta. Hän aikoo matkustaa Ateenaan kymmenen

päivää ennen lajiaan.

­·Kuumasta 50 kilometristä minulla ei ole kokemusta. Toki kaikilla

tulostaso tippuu niissä olosuhteissa. Kova harjoituskausi on päättynyt

silloin juuri hieman aiemmin.

­·On tärkeää mennä Ateenaan riittävän ajoissa. Tarkoitus on tehdä siellä

heti yksi pidempi harjoitus, hän kertoo.

LEHTIKUVA/MATTI BJÖRKMAN

Kuvateksti

Harjoitus. Suomen mestaruuskävely oli Jani Lehtiselle harjoitus matkalla

kohti Ateenaa.

Kirjoittaja:
Juho Lintula