PÄIVI VENTO
Tanssilava, kesäilta, julkkisesiintyjä, tanssiminen, ilmaiset kahvit,
tuttujen tapaaminen, mahdollisuus rantakalaan ja pikkuostoksiin sekä
Parikkalan kunnan johtavat virka- ja luottamusmiehet paikalla nimilaput
rinnassa. Siinä resepti, joka näytti vetovoimansa suurempana kuin koskaan.
Parikkalan eli piikapitäjän rehvit vetivät torstaina ennätysyleisön,
ainakin 900 henkeä.
Parikkalan kunta järjesti rehvit nyt neljännen kerran. Kesäasukkailla, ja
tietysti myös paikallisilla, olisi ollut mahdollisuus tentata kunnanjohtoa,
mutta osuus kuitattiin parilla kysymyksellä. Ilmeisesti valtakunnassa
kaikki hyvin. Ainakin uusi ”prinsessa” taas saatiin, kun rehvilöillä
esiteltiin uusi Pikkupiika, Anniina Ollikainen. Kalevalaiset naiset
vyöttivät hänet runonriimejä lausuen.
Illan yhteislaulujen vetäjänä toimi tällä kertaa Jukka Kuoppamäki, joka
paljasti, ettei ollut eläessään kuullut satakielen laulua. Hän sai yleisön
hymyilemään kysymällä, että kuka teistä on kyseistä laulua kuullut. Ei
tiennyt Kuoppamäki, että esiintyi Lintuinmaassa.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg esitteli ensi vuoden alusta
starttaavaa uutta Parikkalan kuntaa.
·Olemme sitten Etelä-Suomen läänin suurin maitopitäjä. Täältä lähtee
vuodessa maitoa meijeriin 15 miljoonaa litraa.
Berg toivoi, että voisi vuoden kuluttua kertoa hyviä uutisia oman
rajanylityspaikan kansainvälistymisestä.
PÄIVI VENTO
Kuvateksti
Siitosia kaukaa ja läheltä. Seppo Siitonen (vas.) oli liikkeellä
lastenlastensa Marian ja Annan kanssa, jotka asuvat Saksassa. Tyttöjen
välissä Pentti Siitonen.