LEENA SALLINEN
Suomalaiset matkasivat perjantaina Ihantalaan bussilasteittain ja
perhekunnittain muistelemaan 60 vuoden takaista infernoa, jota kutsutaan
Tali-Ihantalan suurtaisteluksi.
Ilmassa oli iloa isänmaan pelastumisesta, surua sen kalliista hinnasta ja
suurta sukupolvien yhteisymmärrystä.
18-vuotias Laura Pohjola tuli Tali-Ihantalan taistelun 60-vuotisjuhlaan
Turusta äitinsä, enonsa ja isovanhempiensa kanssa.
·Mun ukki oli täällä viestimiehenä. Se syöksyi sinne tänne ja koetti
välttää tulitusta. Tuossa lähellä on kivi, minkä alla hän pelastui
pahimmasta paikasta. Siellä kolossa oli ollut viisi miestä, Laura kertoi.
Hän oli koettanut mennä samaan koloon.
·Kyllä siellä oli ahdasta.
Lauran mielestä kokemus oli koskettava.
·Siitä tuli uusi ulottuvuus koko tähän juttuun, ja siitä kun näkee, kuinka
paljon ukkiin sattuu kun hän näkee nämä paikat.
Aika raakaa
se varmaan oli
13-vuotias Atte Ovaska ja 14-vuotias Ville Ovaska Imatralta tulivat juhlaan
papan kanssa.
·Papan isä oli sotimassa. Aika raakaa se varmaan oli, serkukset pohtivat.
Pappa, Pertti Ovaska kertoi, että hänen isänsä kaatui 5. heinäkuuta 1941
Rukajärven suunnalla. Pertti Ovaska oli silloin 12-vuotias.
·Tämäkin paikka herättää paljon mietteitä, Pertti Ovaska pohti.
Tämä on ihan mykistävä paikka, oli jo kun kuunteli bussissa juttuja, Aten
isä Mika Ovaska totesi.
Ovaskat tulivat Ihantalaan Imatran sotaveteraanien bussissa.
·Miksi nykyopettajat eivät käytä sotaveteraaneja historianopetuksessa.
Heillä on vielä paljon kerrottavaa, Pertti Ovaska sanoi.
Isot saappaat
täytettäviksi
25-vuotias Jenni Tammi Karjalohjalta tuli juhlaan äitinsä kanssa Suomen
sotahistoriallisen seuran bussissa.
·Sotahistoria kiinnostaa sekä minua että äitiä. Se on niin huikeata, että
kun miehiä tarvitaan, niin niitä myös löytyy··tekemään suorastaan
sankaritekoja. Täällä oli tosikovat paikat 60 vuotta sitten ja hyvin kävi:
koko maata ei vallattu.
Jenni Tammi pohti, löytyiskö yhtä koviin paikkoihin nykynuorisosta
miehiä··tai naisia. Jenni Tammi on ammatiltaan sotilas, parasta aikaa
kadettikoulussa.
·On vaikea sanoa, pystyisimmekö samaan. On niin isot saappaat
täytettäviksi. Toivottavasti ei jouduta kokeilemaan.
Kaikki me
peljättiin
Jorma Nurmi Turusta oli mukana Tali-Ihantalan ratkaisevissa taisteluissa JR
35:n joukoissa.
Hän muisteli Pyöräkankaan takaisinvaltausta, joka yritettiin kahdesti,
pienenevin joukoin.
·Komppanian päällikkö ja joukkueen johtaja kaatuivat, varajohtaja
haavoittui. Niin moni kaatui, se oli pieni joukko joka sinne hyökkäsi.
Toisella yrittämällä Pyöräkankaan takaisinvalloitus Nurmen mukaan silti
onnistui.
Ihantalan kivien kolot tulivat Nurmellekin tutuiksi.
·Pahimpien keskitysten aikaan oltiin kiven alla, onneksi täällä oli isoja
kiviä.
Kivistäkään ei välttämättä ollut turvaa kun pommikoneet tulivat.
·Silloin saattoi vain rukoilla, Jorma Nurmi kertoi ja piti hullun puheina
väitteitä, ettei taisteluissa pelottanut.
·Kaikki me peljättiin, mutta meillä oli velvollisuus puolustaa isänmaata
ja me teimme sen.
Jorma Nurmi kertoi, miten raskasta oli kantaa aseveljiä, vanhoja ystäviä
vainajina pois taistelutantereilta.
Raskasta oli kuulla myös haavoittuneiden tuskanhuutoja vastustajan puolelta.
He olivat silloin meidän vastustajiamme ja vihollisiamme. Nyt me olemme
täällä ystävän elkein arvostamassa ja kunnioittamassa toinen toisiamme,
Jorma Nurmi sanoi.
LEENA SALLINEN
Kuvateksti
Ukin muistoja jakamassa. Laura Pohjola tutustui Ihantalassa ukkinsa Kalevi
Pohjolan nuoruusvuosien kivenkovien koettelemusten paikkoihin.