JAANA KALLIO
Saimaan kansalaisopisto ja Lappeenrannan työväenopisto aloittavat syksyn
toimintansa Lappeenrannan kaupunkialueella 6. syyskuuta. Luumäellä,
Taipalsaarella ja Ylämaalla Saimaan kansalaisopiston toiminta käynnistyy
20. syyskuuta.
Saimaan kansalaisopistossa on tarjolla tulevana lukuvuonna 290 kurssia.
·Etumme on joustavuus. Pystymme reagoimaan nopeasti koulutustarpeisiin.
Olemme esimerkiksi jo nyt perustaneet lisäkursseja aineisiin, joihin
halukkaita on odotettua enemmän, rehtori Kauko Hänninen sanoo.
Lähes 300:sta kurssista 100 on kielikursseja. Tarjolla on 10 vierasta
kieltä, mutta myös useita suomen kielen kursseja ulkomaalaisille sekä
viittomakieltä.
·Uusina kielinä aloittavat portugali ja puola, joista järjestetään
alkeiskurssit. Ruoka-ranskan ohelle on tullut ruoka-italia. Näillä
kursseilla tutustutaan italialaiseen ja ranskalaiseen ruokakulttuuriin ja
-sanastoon ruoanlaiton ohella, kieltenopettaja Maarit Mustonen kertoo.
Matkailuespanjan ohelle on Saimaan kansalaisopistoon saatu Venäjän
matkaajille tarkoitettu kahden viikonlopun mittainen pikakurssi, jolla
opetellaan aakkoset, hyödyllisiä asioimisfraaseja ja ruokasanastoa sekä
käsitellään Pietarin historiaa ja museoita.
Enemmän
lyhytkursseja
Taito- ja taideaineista Saimaan kansalaisopistossa jatkuvat muun muassa
suositut pajutyö-, grafiikka- ja ikonimaalauskurssit. Lyhytkurssien
tarjontaa on lisätty. Uusien kurssien joukossa on muun muassa huonekalujen
entisöintikurssi.
·Olemme huomanneet, etteivät kaikki ihmiset jaksa sitoutua toimintaan koko
vuodeksi, Hänninen toteaa.
Ikäihmisiä on ajateltu sijoittamalla kursseja myös päiväsaikaan.
Ulkomaalaiset on huomioitu järjestämällä kursseja, joilla opetus on
englanninkielistä.
Islamia, japania ja
roolipeliasusteita
Avoin yliopisto-opetus jatkuu Saimaan kansalaisopistossa kasvatustieteessä
Joensuun yliopiston vaatimusten mukaan ja erityispedagogiikassa ja
psykologiassa Jyväskylän yliopiston opetusohjelman mukaan. 7080
osallistujaa keräävää ikäihmisten yliopistoa toteutetaan yhdessä Helsingin
yliopiston kanssa.
Lappeenrannan työväenopisto tarjoaa uutuutena 10 kerran Islam tapa elää
-luentosarjan, joka valottaa islamilaista kulttuuria tavallisen muslimin
näkökulmasta. Taideaineiden opetuksessa tuoretta on intuitiivisen
maalauksen piiri.
Musiikin opetuksessa uutta on aikuisille tarkoitettu harmonikan soiton
alkeispiiri.
·Viime vuonna vastaava kitaran soiton alkeiskurssi täyttyi vartissa. Tälle
alkeisryhmälle on luvassa jatkokurssi, rehtori Kaisa Väisänen lupaa.
Lisäksi työväenopistossa on tarjolla useita laulukursseja. Syksyllä
ohjelmassa on muun muassa workshoptyyppinen 24:n tunnin tangolaulukurssi.
Keväällä vastaava kurssi järjestetään 1950 ja 1960 -lukujen
iskelmämusiikista kiinnostuneille.
Lappeenrannan työväenopistossa voi tulevana lukuvuonna opiskella yhdeksää
kieltä.
·Koska kiinnostus japanin kieltä kohtaan osoittautui viime keväänä
yllättävän suureksi, on syksyllä tarjolla jatkokurssi; Väisänen kertoo.
ATK-opetusta on supistettu työväenopistossa, mutta joulukuussa järjestetään
kolme uutta, yhden illan kurssia erityisteemoista. Teemat ovat miten
hankitaan tietokone, miten maksetaan internetissä ja miten hankitaan
digitaalikamera.
Tekstiiliopetuksen uutuutena on roolipeliasusteiden suunnittelu- ja
valmistuskurssi.
·Myös vanhojen päivän puvun voi ommella tällä kurssilla, Väisänen vinkkaa.
III
Kursseille ilmoittautuminen kumpaankin opistoon alkaa maanantaina 30. elokuuta.
EMMI KAARNA
Kuvateksti
Hinnat kohdallaan. Kielikurssit ovat meillä puolet halvempia kuin
isoissa kaupungeissa. Lukukauden hinnalla saa koko lukuvuoden kurssin,
Lappeenrannan työväenopiston rehtori Kaisa Väisänen sanoo.