HEIDI EKDAHL
Lyhyt, pitkä, lyhyt. Veturin ohjaamossa kaikuu konduktöörin antama
merkkiääni. Imatran asemalaituri on tyhjentynyt matkustajista.
Veturinkuljettaja Juha Vainikka vilkaisee sivupeiliin, vapauttaa jarrut ja
päästää junan pehmeästi liikkeelle.
·Tämä on tehtävä niin, etteivät ihmiset huomaa liikkeellelähtöä, elleivät
he katsele junan ikkunasta, Vainikka sanoo.
Veturinkuljettajan työssä on oltava täsmällinen. Veturinkuljettajat
liikkuvat paikkakunnalta toiselle junien aikataulujen mukaan. Aikatauluista
ei tingitä, joten töihin on saavuttava minuutilleen.
Intercity-junaa 12 Joensuusta Helsinkiin kuljettaa kolme
veturinkuljettajaa. Vainikka istuu ohjaamossa Imatralta Kouvolaan.
·Vuorolistojen tekeminen onkin melkoista palapeliä, Imatran vetopalvelun
päällikkö Jukka Savinen sanoo.
Vainikka kääntää tehonsäätörattia. Juna kiihtyy nopeasti, ja metsäinen
maisema alkaa vilistää ohi. Veturin ohjaamosta avautuu avara näkymä,
vihreät metsät ja sininen taivas, ja niiden väliin, horisontin reunalle,
vievät kiskot kahtena rautaisena raitana.
Siinä se on, junan polku.
·Kyllähän täällä kelpaa työskennellä. Näitä maisemia en ole tässä työssä
ikinä vähätellyt, vuorokauden eri aikoja tai syksyn ruskaa, Vainikka sanoo.
VAINIKKA täyttää tänään 47 vuotta. Hän on työskennellyt yli puolet
elämästään veturinkuljettajana, halkonut rautateillä itäisen Suomen
maaseutua; vienyt ihmiset töihin, rakastavaiset toistensa luo ja lapset
mummolaan. Kohtaamiset ja erot ovat jääneet veturinkuljettajalta näkemättä.
·Ei tässä tule laitureita niin tarkasti katseltua. Konduktöörit
huolehtivat matkustajista. Kuljettajan kannalta tärkeintä ovat turvalliset
työskentelytavat ja kyky toimia kulloisenkin tilanteen mukaan.
Kärsivällisyyttä pitää olla ja taitoa käsitellä veturin hallintalaitteita,
Vainikka arvioi ammattitaitoista veturinkuljettajaa.
Junan kulunvalvontalaite piippaa. Intercity 12 ehtii hetkeksi ylittää
sallitun nopeuden. Vainikan ilme kiristyy, katse käy tehonsäätöratissa ja
oikea käsi jarrulla.
·Hommat pitää aina tehdä määräysten mukaan. Ylinopeus on turhaa
riskinottoa. Tässä on miljoonat pelissä ja pahimmassa tapauksessa
ihmishengetkin.
Tuusulan Jokelassa tapahtui vakava junaonnettomuus vuonna 1996. Oulusta
Helsinkiin matkalla ollut pikajuna suistui kiskoilta ja neljä ihmistä sai
surmansa. Tämän jälkeen kulunvalvontalaitteet vakiintuivat vetureissa.
·Piti opetella uusiksi ajamaan ja uudenlainen jarrutustekniikka.
Kuljettajan apunahan kulunvalvontalaite loppujen lopuksi on.
Kouvolan rautatieasema lähestyy. Vainikka tarkkailee opasteita ja hiljentää
vauhtia hyvissä ajoin. Kokenut veturinkuljettaja osoittaa, että taitavasta
jarrutustekniikasta on edelleen hyötyä.
·Pitää pysäyttää juna niin, ettei ravintolavaunussa verhot heilahda,
Vainikka myhäilee.
VETURINKULJETTAJIA ei koulutettu lainkaan lähes kahteenkymmeneen vuoteen.
Muutama vuosi sitten VR laittoi ilmoituksen lehteen, ja hakemuksia
koulutukseen tuli sadoittain.
·Olemme olleet onnekkaita ja saaneet valikoida parhaat päältä. Parhaista
työntekijöistä kilpaillaan vielä, liikennepäällikkö Petri Auno pohtii
lähivuosien eläkkeelle lähtemisen aaltoa.
Koulutukseen hyväksytyt naiset ja miehet ovat lähes poikkeuksetta valmiita
kuljetusalan ammattilaisia. Koulutettavia perehdytetään omalla varikolla
muutaman viikon ajan. Sen jälkeen Helsingissä alkaa 14 viikon teoriakoulutus.
·Teoriassa perehdytään rautatie- ja liikennemääräyksiin sekä
ajotekniikkaan, Imatran vetopalvelun päällikkö Jukka Savinen kertoo.
Veturinkuljettajan työtä opiskellaan myös veturisimulaattorissa. Silloin
testataan koulutettavien paineensietokykyä, sillä kuljettajan on pystyttävä
tekemään nopeita ratkaisuja vaikeissakin ajo-olosuhteissa.
·Kyllä koulutettavat on valittu pätevän seulan kautta, Vainikka sanoo.
Vainikka työskentelee työnopastajana Imatran varikolla yhdessä kymmenen
muun miehen kanssa. Teoriakoulutuksen jälkeen uudet kuljettajat
harjoittelevat työnopastajien kanssa 20 viikkoa ennen veturinkuljettajaksi
valmistumista.
·Työnopastus antaa omaan työnkuvaan mukavan lisän. Kun saa tuoretta tietoa
oppilaiden teoriajaksoilta, omatkin työskentelytavat tarkentuvat. Siinä on
sellaista vastavuoroisuutta.
INTERCITY 12 jatkaa matkaansa Helsinkiin. Vainikka jää Kouvolan
lepohuoneelle. Hän riisuu punaisen kravattinsa ja istahtaa puusängyn
reunalle levähtämään. Nyt on viitisen tuntia aikaa nukkua, ennen kuin matka
jatkuu tavarajunan veturissa takaisin Imatralle.
Kun Vainikka herää, Kouvolan varikolla on yö. Hän vilkaisee rannekelloaan:
kymmenen yli kolme. Lepohuoneella on liikuttava hiljaa, etteivät muut
kuljettajat herää. Pihalla Vainikka suoristautuu ja toivottaa ryhdikkäästi
huomenta.
·Veturimiehen pitää olla sellainen, että sitten kun on tyyny edessä, niin
nukutaan. Ja kun herätyskello soi, niin ukkeli ylös ja matkaan, hän sanoo
reippaasti.
Veturinkuljettajan työ on säännöllisen epäsäännöllistä. Yövuoroja on kolme
tai neljä kolmen viikon työjaksolla.
·Vapaa-aika on hoidettava niin, ettei tule univelkaisena töihin, Vainikka
toteaa.
Vainikka kuuluu siihen veturinkuljettajien sukupolveen, joka jää eläkkeelle
55-vuotiaana. Nyt koulutettavat uudet veturinkuljettajat sitoutuvat
lähtemään eläkkeelle vasta 65-vuotiaina.
·Tuntuu tosi hurjalta, Vainikka myöntää.
Hänen mielestään työskentelyolosuhteissa on vielä paljon kohennettavaa,
jotta ne olisivat sellaiset, että veturinkuljettajan työssä jaksaisi
65-vuotiaaksi.
·Työasento ei ole useimmissa vetureissa kovin ergonominen, ja kuulo on jo
nyt alentunut. Täytyy pitää huolta siitä, mitä on jäljellä. Olisi kiva
kuunnella vielä vanhanakin musiikkia, Vainikka sanoo ja asettelee
kuulosuojaimia päähänsä.
Tavarajunan dieselveturin ohjaamo on äänekkäämpi kuin Intercity-junan
sähköveturin ohjaamo. Moottori rojahtaa liikkeelle kuuluvasti.
Polttoainetta veturi syö keskimäärin 400 litraa sadalla kilometrillä.
·Kyllähän näitä vielä tarvitaan vähäliikenteisillä raiteilla, joilla ei
ole sähköä. Onhan tähän dieseliin jo tottunut, hän sanoo diplomaattisesti
kankealiikkeisestä veturista.
TYHJÄ tavarajuna luikertelee maaseudun halki. Sen ohjaamossa istuu
veturinkuljettaja Juha Vainikka, Lauritsalan poika, joka tekee työtään
tavallisen kaavan mukaan.
·Sen minkä tekee, niin tekee kunnolla, Vainikka kiteyttää työmoraalinsa.
Vainikka ei istu ohjaamossa sattumalta, joskaan hän ei toteuta lapsuuden
haavettaankaan. Vielä 70-luvun lopulla Vainikka työskenteli sähköasentajana.
·Isä näki Etelä-Saimaassa ilmoituksen, heitti lehden syliin ja sanoi, että
tuonne kannattaisi hakea, poika.
Niin Vainikka haki, ja tässä hän on yhä, isän viitoittamalla tiellä. Siitä
hän on isälleen kiitollinen.
Vainikka pitää katseen tiukasti eteenpäin. Jos hän katsoisi sivupeiliin,
sieltä näkyisi tasainen letka. Vihreää metsää halkoo vaunujono, ja niiden
edessä kulkee punainen veturi.
Vainikka oikaisee lakkiaan. Kohta ollaan perillä.
EMMI KAARNA
Kuvatekstit
Tasainen letka. Juha Vainikan ohjaaman veturin perässä luikertelee 23
tavaravaunua. Mittaa junalla on 178 metriä.
Tarkkaavaisuutta. Juha Vainikka kytkee veturin kiinni ensimmäiseen
tavaravaunuun Kouvolan varikolla.
Klo 05.20. Auringonnousuihin Juha Vainikka ei ole ehtinyt työssään kyllästyä.