HELINÄ LEMINEN
Parikkalan kunnanjohtajan viran hoidossa tapahtui keskiviikkona
vahdinvaihdos. Marjatta Pahkalan lähdön jälkeen viransijaisuutta hoitanut
kunnansihteeri Seija Tiainen luovutti pallin Alpo Kosuselle. Siirtymä oli
tälle kuin pehmeä lasku uuteen kuntaan.
Loppuvuonna nykyisten kuntien tehtävät ja kokoukset vähenevät. Tärkein elin
tässä vaiheessa on järjestelytoimikunta, joka vastaa yhteistä hallitusta.
Järjestelytoimikunta valmistelee vuoden 2005 talousarvion varsin pitkälle.
Vaalien jälkeen valittava kunnanhallitus tekee budjettiin käytännössä vain
loppusilauksen.
Järjestelytoimikunnan sihteerinä toimii Parikkalan taloussihteeri Unto
Silvennoinen. Kosusen siirtyminen osaksi työaikaa Parikkalan kunnantalolle
on käytännöllistä, koska Silvennoisen kanssa on paljon yhteistä valmisteltavaa.
Kunnat ovat sopineet, että Kosunen käyttää vuoden viimeisinä kuukausina
kolme päivää viikossa Parikkalassa ja kaksi Saarella. Tiukkaa rajanvetoa ei
kuitenkaan vaadita, kuten Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari
Berg mainitsi toivotellessaan Kosusen tervetulleeksi kunnanvirastolle,
Harjulinnaan. Yhdistyvää kuntaa valmistellessa samat asiat tulevat esille
jokaisessa kärkikunnassa. Tämä helpottaa kokousten esittelyä. Nykyiset
kunnanhallitukset kokoontuvat Parikkalassa maanantai-iltapäivisin ja
Saarella samoina iltoina. Asiat ovat tuoreessa muistissa paikasta toiseen
siirtyessä.
Opiskelutovereita
ja jauhopeukaloita
Harjulinnan työhuoneessa vallitsi leppoisa tunnelma Kosusen ja Tiaisen
tarjotessa vahdinvaihdoskahveja toimittajille. Jauhopeukaloina he olivat
varustautuneet juttutuokioon omilla leivonnaisillaan, Kosunen jo nimeä
niittäneellä unelmatortullaan ja Tiainen rusinapullilla.
·Silloin kun pitäisi onnistua, niin ei. Rusinat nousivat pintaan, Tiainen
esitteli inhimillistä huolta. He ovat molemmat opiskelleet
kunnallistutkinnon Tampereella yhtä aikaa. Sitä Tiainen ihmetteli ilokseen,
että urat kohtasivat vielä vähän ennen, kuin hän jää marraskuussa
eläkkeelle. Marraskuusta eteenpäin Parikkalan kunta hoitaa kunnansihteerin
tehtävät sisäisin järjestelyin.
HELINÄ LEMINEN
Kuvateksti
Uudella reviirillä. Harjulinna pihapiireineen on tuttu paikka
kunnanjohtajana aloittaneelle Alpo Kosuselle. Kunnanhallituksen
puheenjohtaja Ari Berg oli virallisesti vastaanottamassa.