SARI PULLINEN
Keskiviikko oli Kari Korkiakosken ensimmäinen virallinen työpäivä Joutsenon
kunnanjohtajana. Aluksi hän toimii kaksi kuukautta Juhani Rautaman
viransijaisena. Ennen Joutsenoon tuloaan hän oli hyvästeltävänä Karkkilassa
peräti viisissä läksiäisissä.
·Murre tuntuu tutulta, joten uskon, että pärjäämme yhdessä, Korkiakoski
lausui kunnan henkilöstölle keskiviikon tulokahveilla.
33 vuoden poissaolo Etelä-Karjalasta on karistanut miehen puheesta miet ja
siet. Mukaan on sen sijaan tarttunut sellaista työkokemusta, jonka hän
katsoo hyödyttävän Joutsenoa.
Kunnanjohtajalla on aikomus kiertää kaikki kunnan toimipaikat kuten koulut
ja päiväkodit, jotta työntekijät tulisivat tutuiksi.
·Tulin epävirallisesti töihin jo maanantaina. Työt alkoivat heti
johtoryhmän kokouksella. Löimme lukkoon budjetin aikataulun ja raamit.
Kunnanhallitus käsittelee ne ensi maanantaina. Budjettihan olikin täällä jo
pitkälle valmisteltu, kunnanjohtaja sanoi.
·Tähtäämme ylijäämäiseen tulokseen ensi vuonna. Budjettityö korostuu nyt
tavallista enemmän, kun kunnassa ei ole toistaiseksi talousjohtajaa. Teemme
talousarviota johtoryhmän ja osastojen johtajien voimin.
Talousjohtajan virkaan on tullut viisi hakemusta. Hakuaika päättyy perjantaina.
·Jo nyt on muutamia sellaisia hakijoita, joista voisi talousjohtajan
valita. Kokemusta löytyy, ja sitä painotamme.
Muutoksia on ehkä
luvassa myöhemmin
Korkiakoskella on jo mielessään joitakin kehittämisideoita, mutta hän
huomauttaa, ettei aio rynnätä uudistuksiin suin päin, vaan katsoo ensin
rauhassa ympärilleen.
·Varmasti tulee muutoshaluja jossain vaiheessa. Joutsenossa ei ole
kuitenkaan ihan paniikkitilanne, talouskin on tänä vuonna toteutunut
budjetin mukaan. Jos budjettiraami on tiukka, ei ole hätää, eikä
äkkinäisiin liikkeisiin ole tarvetta, Korkiakoski rauhoitteli.
·Johtajana edellytän, että kun porukalla yhdessä sovitaan jotakin
luottamushenkilöiden ja virkamiesten kanssa, siitä myös pidetään kiinni.
·Minulla on vankka usko siihen, että Joutseno pärjää. Kesäkuun lopussa oli
tilastojen mukaan muuttovoittoakin. Tulijat ovat ilmeisesti sellaisia uusia
asukkaita, jotka ovat muualla töissä. Kunnassa tehdyt toimet alkavat siis
purra, iloitsi Kari Korkiakoski, uusi joutsenolainen itsekin.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Uusia ajatuksia. Kari Korkiakoski tuo Joutsenoon vuosikymmenten
työkokemuksensa pankki- ja kunta-alalta.
Kari Korkiakoski
¤·Joutsenon kunnanjohtajaksi 26.4.2004 kunnanvaltuuston yksimielisellä
päätöksellä.
¤·Karkkilan kaupunginjohtaja 1994-2004.
¤·Syntynyt 4.4.1951 Lappeella.
¤·Harrastaa kuntoliikuntaa, golfia, tennistä ja lukemista sekä mökkeilee
Taipalsaarella.