ANNE NIEMI
Lappeenrannan palvelukeskussäätiön Laurankodissa kuvataiteilijat Heli
Karttunen ja Laura Leinonen tekevät vanhuksista muotokuvia. Savonkadun
palvelutalossa taiteilija Ani Hassinen askaroi musiikki- ja
draamapedagogian keinoin.
Iloinen syksy -pilottihankkeessa mennään suoraan vanhusten luo. Taiteen
keinoin tuodaan vanhusten laitosarkeen ilon pilkahduksia ja yhteisöllisyyttä.
Pilottihanke on osa Suomen Mielenterveysseuran koordinoimaa Terveyttä
kulttuurista -verkoston toimintaa. Rahoitus tulee opetusministeriöltä.
Yksittäinen taiteilija saa taiteen keskustoimikunnan myöntämän tuhannen
euron apurahan.
Etelä-Karjalan taiteilijaseuran lisäksi hankkeen maakunnallisina
toteuttajina ovat Humanistisen ammattikorkeakoulun Joutsenon yksikkö ja
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom.
·Näissä hankkeissa on kyse myös taiteilijoiden työllistämisestä.
Etelä-Karjalan taiteilijaseuran EU-projekti edistää kuvataiteen
markkinointia. Siihen liittyen on Lappeenrannan Linnoituksessa avattu
taidelainaamo, kertoo taiteilijaseuran tuottaja Mona Taipale.