MARIA KOIVU
Lappeenrannan teknillisen yliopiston puuntyöstö- ja terätekniikan laboratorio tarjoaa mahdollisuuksia alan tutkimuksen laajentumiseen. Toistaiseksi puuntyöstön tutkimus on ollut Suomessa melko vähäistä.
·Alan tohtoreita on vielä vähän, mutta pyrimme saamaan asiaan korjausta.Tutkimuksen mahdollisuudet ovat parantuneet oleellisesti laitehankintojen myötä, puutekniikan laitoksen johtaja, professori Ilkka Pöyhönen kertoo.
Vuosittain mekaanisen puunjalostustekniikan opinnot aloittaa 15 opiskelijaa.
·Jatko-opiskelijoita on tällä hetkellä toistakymmentä. Lisäksi kaikki koneteekkarit tutustuvat lyhyesti puutekniikkaan, Pöyhönen kertoo.
Tutkimus- ja opetustilana toimivassa laboratoriossa on peruskoneiden lisäksi kaksi terästutkimusyksikköä. Pyöröterien testausasemalla tutkitaan pyörivien terien toimintaa. Lasermittausjärjestelmällä toimivalla jännitysmittalaitteella voidaan tarkastella pyöröterien jännityksiä.
Hyötyä opinnoissa
ja vapaa-ajalla
Opiskelija Tuomas Lampinen pitää laboratoriota opintojen kannalta merkittävänä. Tiloissa pääsee kokeilemaan käytännössä kirjallisuudesta omaksuttua teoriaa.
·Ilman käytännön kokemusta on hankala valmistua hyväksi diplomi-insinööriksi. Aikaisemmin ei voinut tehdä niin mittavia harjoitustöitä.
Lampinen on opinnoissaan loppusuoralla, ja aloittaa keväällä diplomityön teon.
·Valmistumisen jälkeen opinnot riittävät vähäksi aikaa, mutta muutaman vuoden työssäkäynnin jälkeen myös jatko-opinnot voivat kiinnostaa.
Tilasta hyötyvät opiskelijat myös vapaa-ajalla. Lampinen vetää joka toinen viikko kokoontuvaa kerhoa, jossa opiskelijat voivat suunnitella ja käsitellä puuta moneen käyttöön.
·Kerhossa on valmistettu muun muassa baarikaappi, kirjahylly ja suihkujakkara.
Puutekniikan laboratoriotila valmistui vuonna 2000, ja kaikki laitteet saatiin käyttöön viime kevättalvella. Laboratorio on maksanut 260 000 euroa. LTY:n lisäksi rahoitusta on saatu Lappeenrannan kaupungilta, EU:lta, Etelä-Karjalan liitolta ja alan teollisuusyrityksiltä.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Käyttöä myös iltaisin. Tuomas Lampinen vetää laboratorion tiloissa opiskelijoille tarkoitettuja työiltoja.