Ympäri käydään ja yhteen tullaan

Tammikuussa Lappeenrannassa nähdään ja kuullaan suomalaisen laulun kirkkaimpia tähtiä.

MATTI SAARELA

Pääkaupunkia pukkaa tänne kaakonkulmalle, nimittäin laulun pääkaupunkia.

Lappeenrannan kaupunginorkesterin intendentti Tuulikki Närhinsalon mukaan säveltäjä Seppo Nummen parikymmentä vuotta sitten julkilausuma visio on nyt lähempänä kuin koskaan.

­·Koko laulutapahtuma on synnytetty sillä ajatuksella, että Lappeenranta laulukilpailujen kaupunkina on vakiinnuttanut asemansa eräänlaisena suomalaisen laulun pääkaupunkina, Närhinsalo sanoo.

­·Säveltäjä sanoittaja Seppo Nummen visio parin kymmenen vuoden takaa oli se, että Lappeenrannalla olisi mahdollisuus kehittyä laulun pääkaupungiksi laulukilpailunsa myötä. Hän oli visionääri aikanaan ja hän on visionääri vielä toista kymmentä vuotta kuolemansa jälkeenkin, Närhinsalo jatkaa.

­·Laulava Lappeenranta on kaupunginorkesterin rohkea yritys nostaa omaa sisäistä ja ulkoista profiiliaan tuottamalla tällainen tapahtuma nyt toista kertaa, Närhinsalo sanoo.

Katetta puheille antaa Laulava Lappeenranta -tapahtuman solistilista, joka on täynnä suomalaisen laulun suuria nimiä. Lappeenrantaan ovat tulossa Jorma Hynninen, Soile Isokoski, Anneli Saaristo, Kai Hyttinen, Pave Maijanen ja monta muuta loistavaa laulajaa.

­·Nyt meillä on kaiken kaikkiaan neljä konserttia ja sen lisäksi tanssiaiset. Ensimmäisessä tapahtumassa kaksi vuotta sitten meillä oli vain kaksi konserttia, Närhinsalo kertoo.

­·Joka tapahtumassa on mukana joku Lappeenrannan yksinlaulukilpailun voittaja tai kilpailussa palkittu tanssiaisia lukuun ottamatta, hän jatkaa.

Tapahtuman

suojelusenkeli

­·Ja kuten tästä esitteestäkin näette, olen halunnut tehdä Soile Isokoskesta eräänlaisen suojelusenkelin tälle tapahtumalle. Olemme kohta kymmenen vuotta odottaneet, että hän jälleen ennättäisi tulla tänne Lappeenrantaan laulamaan, Närhinsalo kertoo. ­·Meidän naissolistien joukossa ei ole hänen veroistaan laulajaa muita kuin Karita Mattila. Molemmat ovat New Yorkin Metropolitanin lemmikkejä ja suuria laulajia, hän hehkuttaa.

­·Isokosken debyytti Metropolitanissa tammikuussa oli valtava menestys, ja hän laulaa siellä säännöllisesti ihan samalla tavalla kuin Mattilakin.

Loppiaisaaton tanssiaisissa tahdin takaa jazzmuusikko Mikko Pettinen ja hänen kolmen miehen orkesterinsa. Tanssiaisten laulusolistina laulaa Minna Pirilä. ­·Hän laulaa tanssiaiskonsertissa Billy Holidayn ikivihreitä lauluja. Pettisen orkesterissa on mukana kaksi kaupunginorkesterin muusikkoa, Närhinsalo tietää.

Kaksi vuotta sitten nuorille järjestettiin oma viihdekonsertti. Närhinsalon mukaan se keräsi vain 1 500 kuulijaa ja oli taloudellinen pettymys.

Nuorille ei ole

omaa konserttia

­·Tällä kertaa Laulava Lappeenranta ei sisällä varsinaista lastenkonserttia, tai lastentapahtumaa, mutta laulua viedään muun muassa sairaalaan, ja silloin on tarkoitus esiintyä nimenomaan sairaalan lastenosastoilla, hän kertoo.

­·Mahtavaa laulumaratonia on nyt hajautettu. Meillä on loppiaisaattona sellainen ”kermakakkuviihdekonsertti”, johon saamme nyt mukaan Anneli Saariston, joka ei kaksi vuotta sitten päässyt tänne, Närhinsalo kertoo.

­·Olen iloinen siitä, että Pave Maijanen, jonka kanssa me suunnittelimme tätä kaksi vuotta sitten, on halunnut olla mukana. Itse arvostan häntä aivan valtavasti. Jos kysytään minun lemppariani kevyen musiikin genrestä, niin se on Maijasen Pidä huolta, hän jatkaa.

­·Sitten meillä on monipuolinen Mari Palo, joka on kotonaan niin suurissa oopperarooleissa, pienissä laulelmissa kuin viihdekonsertin tähtenäkin. Markku Johansson on viihdekapellimestari, joka on vieraillut melkein kaikkien suomalaisten orkesterien kapellimestarina.

­·Hän on tehnyt Vantaan viihdeorkesterin kanssa amerikkalaistyylisiä viihdelevyjä, joista Mari Palon laulama levytys on ollut myös hieno myyntimenestys.

­·En lupaa, että Anneli Saaristo laulaa Evakon laulun, mutta Johansson on luvannut, että konsertissa kuullaan Veikko Lavin laulelmia.

Mozartia pitkän

kaavan mukaan

­·Tapahtuman pääkonserttina voidaan pitää tätä Mahtavaa Mozart-maratonia kuuden solistin kanssa. Mukana on lupauksensa mukaisesti Jorma Hynninen.

­·Sirkka Lampimäki voitti viime kesänä Mustakallio-kilpailun toisen palkinnon ja viime tammikuussa hän oli täällä Lappeenrannassa kolmas. Essi Luttinen sai erikoispalkinnon erityisen kauniista mezzosopraanostaan. Niall Chorell oli vuoden 2002 kilpailun miesten kakkonen yhdessä Kouta Räsäsen kanssa.

­·Gabriel Suovanen voitti Mustakallio-kilpailun 1998.

III

Laulava Lappeenranta, Tähti konserttilavalla, Lappeenranta-sali 2.1. klo 19, Loppiaisaaton viihdekonsertti, Lappeenranta-sali 5.1. klo 19, Loppiaisaaton tanssiaiset, kaupungintalon aulassa 5.1. klo 21, Mahtava Mozart-maraton, Lappeenranta-sali klo 18, Virrenveisuukonsertti, Lappeen Marian kirkossa 9.1. klo 18.

PÄIVI VIRTA-SALO

Kuvateksti

Tähtien tuiketta. Laulava Lappeen-ranta -tapahtumaan on tulossa joukko Suomen parhaita laulajia.

Kirjoittaja:
Matti Saarela