Taksimatka Etelä-Karjalassa taittuu pian karttaruudulla

Etelä-Karjalassa 120 taksia liittyy vuoden alusta satelliittipaikannusjärjestelmään.

PETTERI VÄRTÖ

Keijo Sikanen ajaa Teatteri Imatran ohi ja kääntyy Tietotalon risteyksestä

oikealle Lappeentietä kohti. Auton kojelaudassa olevassa monitorissa

sininen pallo viipottaa karttaruutua eteenpäin. On viipottanut jo kaksi

viikkoa, sillä Sikasen taksi on maakunnallisen

satelliittipaikannusjärjestelmän pilottipirssi.

Kahden kuukauden kuluttua 120 eteläkarjalaista taksia Imatralla ja

Lappeenrannassa kyydittävät myös sinistä pallukkaa, sillä ne liittyvät

samaan systeemiin vuoden alusta.

Seurauksena pitäisi olla kuljettajien turhan ajon väheneminen ja parempi

perillelöytäminen sekä asiakkaiden odotus- ja matkustusaikojen lyheneminen.

Kaikkien tyytyväisyys.

Satelliittipaikannusjärjestelmä on käytössä maan suurimmissa kaupungeissa.

Maakunnallisen taksitilausjärjestelmän uusimiseen ajoivat sekä käytännön

pakko että toiminnan kehittäminen.

­·Lappeenrannan Taksi-Saimaan puheula on ollut käytössä vuodesta 1969.

Imatran taksin vanha järjestelmä on vuodelta 1973. Niiden tilttaamisesta on

ollut jo oireita ja silloin ollaan pulassa. Niin vanhoille laitteille ei

löydy korjaajia eikä varaosia, Keijo Sikanen kertoo.

Satelliittipaikannusjärjestelmän taksikohtaiset laitteet maksavat

4 000-­5 000 euroa per auto. Kallis hankinta edellyttää autoilijalle monta

ajettavaa kyytiä, mutta ei Sikasen mukaan siirry taksamittarin lukemaan.

­·Laitehankinnat eivät vaikuta taksimatkan hintaan. Taksit ajavat

liikenneministeriön määräämillä taksoilla.

Keskusääni vaihtuu monitorin tuijotukseen

Satelliittipaikannusjärjestelmään siirtyminen ei juuri vaikuta taksin

asiakkaalle näkyvään toimintaan.

Asiakas soittaa Lappeenrannassa sijaitsevaan paikalliseen asemaan ja

ilmoittaa osoitteen. Ilmoitettu osoite siirretään tietokonejärjestelmään,

joka ilmoittaa kyydistä alueella oleville vapaille takseille. Nämä näkevät

sen autonsa monitorista ja vastaavat.

Kyydin nopeutuminen ja turhan ajon välttäminen perustuu tarkkaan tietoon

taksin sijainnista.

Myös ilmoittaminen auton vapautumisesta nopeutuu, sillä kuljettajan

ilmoitusaktiivisuuden sijaan keskus tietää auton olevan vapaa heti, kun

taksamittari on pois päältä.

Taksin kuuluvaan toimintaan uusi järjestelmä sen sijaan vaikuttaa.

Keskuksen ihmisääni jää pois ja tilalle tulee taksiauton monitorin välkkyvä

ilmoitus uudesta kyydistä.

Satelliittipaikannus on ollut pääkaupunkiseudun taksien käytössä vuoden

verran. Helsinkiläisen taksiautoilijan Arto Marttisen mukaan palaute on

ollut pelkästään positiivista. Kuljettajat ja asiakkaat hyötyvät kartasta,

yrittäjät tyhjän ajon vähenemisestä. Myös kuljettajien turvallisuus kohenee.

­·Keskus näkee koko ajan, missä autot liikkuvat, joten ongelmatilanteissa

ne löytyvät nopeasti.

Turvallisuutta lisää myös autoissa olevat, jokaisen asiakkaan kuvaavat

kamerat. Hätätilanteissa kuvat lähtevät keskukseen ja sieltä poliisille.

Myös osa uuteen järjestelmään siirtyvistä eteläkarjalaista takseista

varustetaan monitorin lisäksi kameralla.

Marttisen mukaan satelliittipaikannus on toiminut pääkaupunkiseudulla

moitteettomasti. Pienenä lapsentautina hän mainitsee paikannuksessa

havaitun pienen liukumisen.

­·Sijainti on joskus heittänyt viidellä­kymmenellä metrillä, mutta

toistaiseksi tarkentavia korjaussignaaleja ei ole tarvinnut tehdä. Nykyinen

tarkkuus on riittänyt.

PETTERI VÄRTÖ

Kuvateksti

Auton täydeltä elektroniikkaa. Imatralaisen Keijo Sikasen taksissa on uuden

järjestelmän tuomat laitteet näyttömonitorista valvontakameraan.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö