SARI PULLINEN
Joutsenon, Imatran ja Lappeenrannan kuntajohtajat saavat ensi viikolla
käteensä Rauha – Tiuru-työryhmän syksyn aikana tekemän selvityksen
entiselle sairaala-alueelle sopivasta hallintomallista. Selvitys on
pääpiirteittäin valmis, mutta vaatii vielä sihteerin punakynäkäsittelyä
perjantaisen kokouksen jäljiltä.
Työryhmä pitää parhaana hallintomuotona kuntayhtymää. Sen voisivat perustaa
Joutseno, Lappeenranta ja Imatra, mutta pois ei suljettu sitäkään, että
mukana voisivat halutessaan olla kaikki Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin
kymmenen omistajakuntaa tai osa niistä.
Tärkein syy kuntayhtymämallin valintaan ovat verot. Kuntayhtymässä
veroseuraamuksia ei tulisi.
Organisaatiosta napakka
Kuntayhtymämallin rinnalla suositellaan mallia, jossa yhtymän alla toimisi
osakeyhtiöitä. Se toisi hallintoon työryhmän pohdintojen mukaan
joustavuutta. Samantyyppinen, perinteistä kuntayhtymää pienempi malli on
käytössä työryhmän puheenjohtajan Heikki Purasen mukaan Itä-Savon
sairaanhoitokuntayhtymässä.
·Organisaation tulisi olla napakka. Olisi yhtymäkokous, hallitus ja
johtokunta, jossa on asiantuntijoita, Puranen hahmotteli.
Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri on kaupannut Rauhan ja Tiurun entisiä
sairaala-alueita jo pitkään, sillä ne rasittavat tappioillaan piirin
taloutta vuosittain useilla sadoilla tuhansilla euroilla. Nyt alueen
kehittämiseksi etsitään uusia keinoja, missä työryhmän selvitys on yksi askel.
Selvityksen toimeksiantajat, Joutsenon kunnanjohtaja Kari Korkiakoski,
Imatran kaupunginjohtaja Tauno Moilanen ja Lappeenrannan kaupunginjohtaja
Seppo Miettinen, käsittelevät selvitystä joulukuun aikana ja päättävät
mahdollisista jatkotoimista.