TENHO TIILIKAINEN
IMATRAN käräjäoikeudessa on alkuvuoden aikana ollut rattijuoppoudesta
tuomiolla poikkeuksellisen paljon ulkomaista syntyperää olevia henkilöitä.
Pelkästään käräjäoikeuksien juttulistoja tutkimalla voisi vetää
johtopäätöksen, että itärajan yli tulleiden ulkomaalaisten rattijuopumukset
ovat valtavassa kasvussa.
Imatran käräjäoikeudessa oli viime vuonna käsiteltävänä alle kaksikymmentä
oikeusjuttua, joissa ulkomaalaissyntyistä epäiltiin rattijuopumuksesta.
Tänä vuonna helmikuun puoliväliin mennessä vastaavia tapauksia on ollut jo 12.
Suomalaiset ja imatralaiset jäävät kiinni törkeästä rattijuopumuksesta
kaksi kertaa niin usein kuin tavanomaisesta rattijuopumuksesta. Tähän
saakka venäläisten kuljettajien kohdalla törkeät rattijuopumukset ovat
olleet selvästi vähemmistönä tavallisiin rattiksiin nähden. Tänä vuonna
tämäkin on ollut Imatralla toisin. Kahdeksan kertaa syyte on nostettu
törkeästä rattijuopumuksesta ja neljästi rattijuopumuksesta.
Lappeenrannan käräjäoikeudessa käsiteltiin viime vuonna 25 juttua, jossa
venäläinen kuljettaja oli syytettynä törkeästä rattijuopumuksesta ja 40
juttua, jossa syytteenä oli rattijuopumus. Alkuvuoden aikana suhteet ovat
kääntyneet päälaelleen, nyt törkeitä rattijuopumuksia on ollut enemmän kuin
tavanomaisia rattijuopumuksia.
Imatran kihlakunnan johtava syyttäjä Heikki Pohjalainen sanoo venäläisten
rattijuoppojen jäävän useimmiten kiinni raja-asemalla joko Suomeen
tullessaan tai Suomesta poistuessaan.
·Rajavartijat tekevät tässä asiassa hyvää työtä, Pohjalainen kehuu.
Imatran raja-asemalla työskentelevä nuorempi rajavartija Mikko Kosonen
puhallutti keskiviikkona rajanylittäjiä vähän aikaa järjestelmällisesti.
Useimmiten rajavartijat tekevät täsmäpuhallutuksia.
·Kyllähän me tässä asiapapereita tarkastaessamme samalla seuraamme
kuljettajan ajokuntoa. Puhallutamme, jos on pienintäkään aihetta epäillä.
LAPPEENRANNAN kihlakunnan johtava syyttäjä Pekka Niskanen uskoo, että
ammattikuljettajien kohdalla rattijuopumuksiin ovat syinä myös pitkät
odotusajat rekkajonoissa.
·Kuljettajat ovat kertoneet varautuneensa useiden päivien jonotukseen, ja
sitten jono onkin nytkähtänyt liikkeelle yllättävän nopeasti, Niskanen
kertoo kootuista selityksistä.
Niskasta ihmetyttää erityisesti se, että suuri osa rattijuopumuksesta
kiinni jääneistä venäläistä on ammattikuljettajia.
·Vastuuntunto on varsin vähäistä, jos isoilla rekoilla ajetaan vahvasti
humaltuneena. Kyse on minusta myös eräänlaisesta ajamisen ja lakiin
suhtautumisen kulttuurista.
Niskasen mukaan kaikki rattijuoppoudesta kiinni jääneet venäläiset tai
yleensäkin ulkomaalaiset saavat rangaistuksen. Harva joutuu kuitenkin
vastaamaan teostaan henkilökohtaisesti käräjillä tai joutuu istumaan
tuomion Suomen vankilassa. Useimmiten tuomiona on sakko, ehdollinen
vankeusrangaistus ja määräaikainen maahantulokielto.
·Ajokortin menettämisellä ei heidän kannaltaan ole kovin suurta
merkitystä, koska he voivat ajaa Venäjällä. Kielto koskee vain Suomessa
ajamista.
Maahantulokiellot ovat törkeissä rattijuopumustapauksissa yleensä viiden
vuoden luokkaa. Sakkojen maksamatta jättäminen voi olla myös jatkossa este
viisumin saannille.
·Totta kai me täällä syytettä harkitessamme huomioimme myös sen, voiko
tuomioksi tulla ehdotonta vankeutta. Jos näin on pyydämme epäillyn
vangitsemista, Niskanen sanoo.
Kuvateksti
Imatran raja-asemalla autoilijoita puhalluttanut nuorempi rajavartija Mikko
Kosonen toteaa Jaakko Pensolan ajokunnon moitteettomaksi.
SEPPO RAUTIOVAARA