MINNA MÄKINEN
LAPPEENRANTA. Lappeenrannan turvakodissa ihmetellään vähentynyttä
asiakasmäärää. Viime vuonna turvakotiin tuli vain 59 aikuista ja lasta.
Vuonna 2003 kävijöitä oli vielä 78 ja vuonna 2001 jopa 104.
·Ei perheväkivalta ole mihinkään kadonnut, tietää turvakodin vs. johtaja
Anne Tomander.
Ihmisille turvakotiin lähteminen on vaikea asia.
·Asiakkaat tulevat tänne harvemmin ensi lyönnistä. He tarvitsevat tuloon
yleensä viranomaisen tai läheisen tukea. Toivoisi, että kynnys olisi matalampi.
SUURIN osa turvakodin asiakkaista on naisia lapsineen. Naiset ovat yleensä
joutuneet miehen, ex-miehen tai pojan pahoinpitelemiksi.
Suurin osa naisista palaa turvakotikäynnin jälkeen takaisin kotiin.
·Kotiin paluu on harvemmin hyvä ratkaisu, koska taustalla on yleensä
pitkäkestoista väkivaltaa.
Tuolloin voi vain toivoa, että kotiinpaluun jälkeen kumppani tiedostaa
ongelmansa ja pyrkii eroon väkivaltaisesta käyttäytymisestä.
TURVAKODIN henkilökunta keskustelee asiakkaiden kanssa ja antaa neuvoja.
·Kerromme eri vaihtoehdoista, mutta viime kädessä asiakas itse päättää
mitä tekee, Tomander sanoo.
Turvakodissa vietetyn ajan pituus vaihtelee parista päivästä viikkoihin.
Viime vuonna kävijät viipyivät keskimäärin 6,5 vuorokautta.
Turvakodin henkilökunta auttaa asiakkaita uuden asunnon haussa yhdessä
sosiaaliviranomaisten kanssa.
·Jotkut ovat odottaneet asuntoa täällä parikin kuukautta. Välivaiheen
tukiasuntoja ei ole.
Lappeenrannan turvakoti
Perustettu kesällä 2000. Lappeenrannan kaupunki ylläpitää.
6 paikkaa.
Työntekijöitä 8. Samassa yhteydessä toimii nuorisoryhmäkoti.
Avoinna kellon ympäri.
Osoite: Lentäjäntie 7.
Puhelinnumero: 616 2860.