PERTTI VAHERKYLÄ
LAPPEENRANTA. Sitä puutavaraa, mitä talonrakentaja ei Räätäriltä löydä, ei
hän tarvitsekaan. Tällainen ajatus tulee helposti mieleen katsoessa
Räätärin Ky:n monipuolisia puutavaravarastoja.
·Ellei asiakkaan haluamaa tavaraa löydy valmiina, se tehdään tai hankitaan
muualta Suomesta, saman alan yrityksistä, sanoo yritystä vetävä Pekka Räätäri.
Hän on itse lopettanut varastossa olevien eri tuotteiden mallimäärien
laskemisen 500 kohdalla. Sen muistaa kuitenkin, että saunamateriaaleja
löytyy hyllystä heti mukaan ainakin sadan artikkelin verran.
Muutaman metrin jalkalistan ostaja kuin kuorma-autolastinkin
ulkoverhouslautaa, sisäpaneelia, lattialankkuja ynnä muuta tilannut asiakas
on Räätärille yhtä arvokas. Kaikkia palvellaan. Ostaja saa neuvot miten
tehdään ja uusia ideoita hän voi etsiä yrityksen konttorin kirjastosta.
Laajalti Euroopan puurakentamisen tutustuneella Pekalla riittää tietämystä
ja ehdotuksia.
·Kun pienikin asiakas saa hyvän palvelun, tulee hän toistekin ja ehkä
entistä suuremman tilauksen kanssa, uskoo Pekka Räätäri.
Yrityksen laatu- ja palveluajattelu ei ole mikään nykypäivän keksintö, vaan
sitä on noudatettu alusta saakka. Asiakaskunta on palkinnut tämän niin,
että vakituisia asiakkaita on kolmannessa polvessa.
Jos ovat asiakkaat uskollisia, ovat sitä työntekijätkin. Kaikkia kahdeksaa
voi pitää pitkäaikaisina, pitkäaikaisin on ollut 25 vuotta palveluksessa.
75 PROSENTTIA asiakaskunnasta on oman maakunnan perheasiakkaita, jotka
ammatti-ihmisen ohjaamina hankkivat rakennustarvikkeensa Räätärin puutavarasta.
·Tavara menee eniten perusparannuksiin, joiden osalta on menossa tavallaan
toinen kierros. Se tietää myös sitä, että nyt vaaditan entistä parempaa
laatua ja tyyliä, toteaa Räätäri.
Seuraavaksi suurin yrityksen asiakasryhmä ovat laajentajat ja
vesivahinkojen korjaajat. Talotehtaille toimitetaan myös tavaraa.
·Ensimmäisen talon rakentava on tyytyväinen siihen,että kodin saa nopeasti
valmistalona, mutta toisen kerran rakentaja tilaa jo puolet tavarasta
yksilöllisiin tarpeisiin ja kolmannen kerran rakentaja hylkää valmiit
ratkaisut usein kokonaan, kertoo hän havainnoistaan.
RÄÄTÄRIN TILALLA tilalla Lappeenrannan Iitiässä on suku asunut yli 260
vuotta. Puutavarasta elantonsa saa jo toinen sukupolvi. Neljätoista
sukupolvea Erkki Antinpojasta lähtien viljeli paikalla maata, kunnes Lasse
Räätäri sodasta palattuaan aloitti sirkkelisahauksen maatalouden
liitännäisenä, aikana jolloin sellaiseen ei erityisesti kannustettu. Hän
huomasi kuitenkin mistä oli puute. Yritys rekisteröitiin vuonna 1950 ja
1980-luvun alussa siitä tehtiin kommandiittiyhtiö. Räätärin Höyläämö Ky.
Maatalous jäi aina pienemmäksi tekijäksi, kunnes se lopetettiin kokonaan.
Ennenvanhaan puu otettiin omista metsistä. Nykyisin raaka-aine saadaan
isoilta vientisahoilta, pieniltä erikoissahoilta ja pariltakymmeneltä
kollegalta, Turun, Tampereen, Oulun ja Jyväskylän talousalueilta, joista
tavara tulee kiitolinjoilla parissa päivässä.
Lappeenrannasta on matkaa Räätärille 12 kilometriä. Asiakkaat ovat
kertoneet, ettei heillä mene asioimisessa sen enempää aikaa kuin
kaupungissakaan. Palvelu tapahtuu heti ja valikoimaa on niin, ettei
tarvitse useammasta paikasta etsiä. Asiakaskuntaa Iitiään ajaa aina
Imatralta ja Kouvolastakin saakka.
TULEVAISUUDEN osalta hän tähdentää, että aina on pyrittävä parempaan.
Asiakkaiden luottamus on pidettävä.
·Hyvä on parhaan pahin vihollinen, sanoo hän tarkoittaen, ettei tuotteiden
kehitystyötä saa hyvässäkään vaiheessa pysäyttää, Tämän päivän ihmisten
yksilölliset toiveet pitää täyttää.
Kehitystyö ei ole helppoa. Esimerkkinä hän mainitsee erään uuden listan,
josta neljäs versio päätyi hyllyyn. Sitä ei ole vielä myyty niin paljon,
että suunnittelu- ja muototeräkustannukset olisi saatu takaisin. Asiakas
sai kuitenkin listansa.
Kuvateksti
Sormipaneelilla saa uutta eloa sisustukseen. Pekka Räätäri esittelee paria
uusinta paneelimallia.
MARLEENA LIIKKANEN