ANNE NIEMI
LAPPEENRANTA. Reilun kaupan tuotteiden suosio on nytkähtänyt selvään
kasvuun. Reilun kaupan tuotteet kävivät Suomessa kaupaksi yli seitsemän
prosenttia paremmin kuin vuotta aiemmin.
·Jo oli korkea aikakin. Välillä on ollut vaikeaa, mutta nyt on reilu
kauppa selvästi piristynyt, kertoo lappeenrantalaisen maailmankauppa
Sikitikon myymälänhoitaja Tuula Lindberg.
SIKITIKOSSA kuten ruokakaupoissakin nopeimmin suosiotaan kasvattivat reilun
kaupan kahvi, tee ja kaakao.
·Kaakao tulee Boliviasta, mutta itse suklaatuotteet valmistetaan
useimmiten Saksassa tai Britanniassa, kertoo Lindberg.
Tasihinin talossa Lappeenrannan Kauppakadulla sijaitsevan myymälän
hittituote on Tansania-kahvia. Myös Meksikon, Perun ja Nicaraguan kahveilla
on vankka ostajakuntansa.
Puolen kilon pussukoita ostetaan kolminkertaiseen hintaan markettien
tarjouskahveihin verrattuna. Myymälänhoitajan mukaan laatutietoiset
kuluttajat eivät tuijota pelkästään hintaan.
·Valveutuneet ihmiset ostavat reilun kaupan tuotteita. Toimintamme ei
perustu liikevoittoon, vaan korostamme tuotteiden alkuperää. Emme haluakaan
kilpailla markettien tarjoustuotteiden rinnalla, hän kertoo.
Sikitikossa on myös kestävän kehityksen periaatteilla valmistettuja
tekstiilejä ja kodin käyttöesineitä.
REILUN KAUPAN tuotteita on Suomessa myynnissä eri merkit, maut ja
pakkauskoot mukaan lukien jo 70. Niistä noin neljääkymmentä voi ostaa myös
tavallisista ruokakaupoista.
Suosituimmat tuotteet ovat Suomessa edelleen banaani ja kahvi. Reilun
kaupan banaanin markkinaosuus pysytteli noin viidessä prosentissa. Kahvin
myynti on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta.
Pikkuhiljaa myös työpaikat ovat ryhtyneet valitsemaan kahveikseen reilun
kaupan kahvin, mikä näkyy automaattikahvien kasvaneessa myynnissä.
·Uskomme että lähiaikoina myös monet suomalaiset suuryritykset vaihtavat
kahvinsa reilun kaupan kahviin, kuten muissa Euroopan maissa esimerkiksi
Microsoft ja IBM ovat jo tehneet, tuotepäällikkö Anne Hedman reilun kaupan edistämisyhdistyksestä sanoo.
Reilua kauppaa
Reilun kaupan järjestelmä tukee kestävää kehitystä.
Reilu kaupan tuotteita ostamalla suomalainen kuluttaja takaa kehitysmaiden
viljelijäperheille kohtuullisen toimeentulon.
Myydyistä reilun kaupan tuotteista maksetaan tuottajille kiinteää
korvausta, joka kattaa viljelyn aiheuttamat kustannukset ja mahdollistaa
investoinnit.
Reilun kaupan tuotteet ovat olleet Suomessa myynnissä reilut viisi vuotta.
Sinä aikana suomalaisten ostoksista on kanavoitunut kehitysmaiden
viljelijöille lisätuloa yli neljä miljoonaa euroa.
Viime vuonna reilun kaupan edistämisyhdistys mittasi reilun kaupan suosiota
kuluttajien keskuudessa: 41 prosenttia suomalaisista oli ostanut reilun
kaupan tuotteita tietoisesti.
Kuvateksti
Myymälänhoitaja Tuula Lindberg kertoo, että Sikitiko-puoti on yhdistyksen
ylläpitämä erikoisliike. Voiton maksimointi ei ole reilussa kaupassa pääasia.
MIKA STRANDÉN