Laihialle suunnitellaan rannanläheistä omakotialuetta

ANNE KOTIHARJULAPPEENRANTA. Lappeenrannan Murheistenrantaan, Laihialle ja Muukonniemeen

ANNE KOTIHARJU

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan Murheistenrantaan, Laihialle ja Muukonniemeen

saataneen paikat vielä runsaalle 50 uudelle omakotitalolle.

Asemakaavoittamattomalla alueella on jo satakunta asuinrakennusta.

Kaupungin rannanläheisten tonttien määrä vain kasvaa. Suunnitteilla on myös

muun muassa Ruohosaaren kaavoittaminen.

Laihian osayleiskaavalla on tarkoitus luoda väljähkö pientaloalue. Alueelle

varataan tontit kioskille, päiväkodille ja vanhusten palveluasunnoille.

Yleiskaava-arkkitehti Katriina Wiljakkala arvelee tontteja tulevan

kaikkiaan noin 150. Uusia omarantaisia tontteja ei kaavoiteta. Rannat

varataan virkistysalueiksi.

– Tulee aika isoja omakotitontteja ja muutama pieni rivitalotontti.

Wiljakkala korostaa, että kaupungilla ei ole alueen käyttöönotosta vielä

aikataulua. Kunnallistekniikka puuttuu.

– Kaupunki omistaa siellä vain vähän maata. Ehkä muutaman vuoden kuluttua

päästään alkuun Murheistenrannan päästä runsaalla kymmenellä komealla tontilla.

Kaupunki omistaa maata Murheistenrannassa ja Muukonniemen koulun tontin.

Muukonniemen koulu oli valmistuessaan 1923 Lappeen suurin koulu.

MURHEISTENRANTAAN, Laihialle, Myllyniemeen ja Muukonniemeen on

vuosikymmenien kuluessa muodostunut pientaloalueet. Wiljakkala kertoo, että

alueen muutama maatila peltoineen on tarkoitus säästää.

– Olisi hyvä, että vanhaa perinteistä maanviljelysmaisemaakin jäisi.

Myllyniemen ja Laihianrannan nykyiset asuinalueet ulottuvat rantaviivaan asti.

Wiljakkala kuvailee alueen historiaa kiehtovaksi. Vanha Murheistenranta ja

Myllyniemi säilyttävät nykyisen luonteensa. Muun muassa sahojen työntekijät

rakensivat talojaan rannan tuntumaan.

Rannoille tulee neljä pienveneiden venevalkamaa.

Osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä

toukokuun viidenteen päivään asti kaupungintalolla ja netissä.

Wiljakkala arvioi, että ensimmäiset suunnitelmat kaavasta asetetaan

nähtäville ennen tai jälkeen kesälomien.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju