Musiikkisali on haudattu, monitoimisali saattaa toteutua

Hankkeen valmistelu saa sapiskaa. Nyt joudutaan päättämään neljän miljoonan satsauksesta, muttei varmuudella tiedetä, mitä edes halutaan. Kuntalaiset ja intressiryhmät ovat lobanneet mielipiteitään ahkerasti.

ANNE KOTIHARJU

LAPPEENRANTA. Pelkkää musiikki- ja kongressisalia ei Lappeenrantaan mitä

ilmeisimmin tule. Jos kaupunki päättää mennä mukaan Okan ja NCC:n

työyhteenliittymän Keskustagalleria-hankkeeseen, nousee kokonaisuuden

pohjoispäähän todellinen monitoimisali.

Kaupunginhallitus jätti salipäätöksen pöydälle viime maanantaina.

Kaupunginjohtaja oli muuttanut esitystään salin monikäyttöisyyttä

korostavaan suuntaan, mutta sekään ei riitä.

– Kyllä ryhmien painotukset lähtevät nyt siitä, että sinne tulee todellinen

monitoimisali, jos jotain päätetään rakentaa, tulkitsee

kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hannu Myyryläinen (sd.).

Myyryläisen mielestä valtuustollekin esitelty versio ei täytä

monipuolisuusvaatimuksia.

PÄÄTTÄJIÄ ASKARRUTTAA eniten Saimaa-salin tuoma taloudellinen rasite.

– On kyse uuden valtuuston tekemästä merkittävästä investoinnista.

Valtuustokauden aluksi solmitun yhteistoimintasopimuksen hengessä olisi

hyvä, ettei tämän kaltaisia todella isoja investointeja tehtäisi kovin

ristiriitaisin tuntein.

Myyryläinen kertoo kuntalaisten ottaneen ahkerasti yhteyttä, kuten ovat

ottaneet intressiryhmätkin.

– Siinä sekamelskassa pitäisi muovata oma näkemys. On aistittavissa, että

tätä päätöstä on yleisemminkin ilmeisen vastenmielistä tehdä.

HALLITUKSEN ensimmäinen varapuheenjohtaja Ari Torniainen (kesk.) arvostelee

monitoimisalin valmisteluprosessia.

– Tämä ei ole oikea tapa viedä asioita eteenpäin. Ensiksi pitäisi olla

tarve johonkin ja tieto, mitä halutaan. Sen mukaan tehtäisiin suunnitelmat.

Nyt puhutaan vain salista, jolle on asetettu neljän miljoonan kattoraja. Ei

kuitenkaan tiedetä, mitä sinne tulee ja mitä tarvitaan.

Torniainen sanoo, että salin isojen käyttökustannusten takia salille

pitäisi varmistaa myös käyttö.

– Hyvä, että asiasta on käyty nyt keskustelua ja kaupunginhallitus on

saanut lisäselvityksiä.

Entisen linja-autoaseman alueen toteuttamista on ohjannut niin sanottu

monttutoimikunta, jonka puheenjohtajana toimii kaupunginhallituksen

puheenjohtaja.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju