HANNU OJALA
IMATRA. Zavtra-dokumentin toinen ohjaaja ja käsikirjoittaja Markku
Heikkinen muistuttaa elokuvan luonteesta.
Dokumentti on sopimuksenvaraista todellisuutta.
Elokuva on todellisuuden kuvausta yleisellä tasolla. Yksityiskohtien
pilkuntarkka todenmukaisuus ei ole tärkeää elokuvan kerronnan kannalta.
Rajaus ja täsmennys ovat paikallaan, kun imatralaiset alkavat mutustella
Heikkisen ja Ari Matikaisen yhteistyössä syntynyttä tutkielmaa
ImatraSvetogorsk -kaksoiskaupungissa seikkailevien ihmisten tarinoita.
ZAVTRAN yksi päähenkilöistä on Suomeen adoptoitu nuori nainen Senja. Kun
Senja Jääsken lastenkodissa muistelee omia lapsuusvuosiaan lastenkodissa ja
henkilökunnan väkivaltaa, yhdessä tilassa kamera kertoo kahdesta paikasta.
Toisesta kuvalla, toisesta äänellä.
Liian läheltä katsottuna todellisuuksien tasot saattavat hämärtyä, mutta
neljä vuotta kestänyt Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen
työ on tehty laajemmalle yleisölle. Imatralaisten ja svetogorskilaisten
ihmisten yhdessäelon arki näytetään ensi talven aikana TV2:n
dokumenttiprojektissa kansallisena levityksenä.
TEEMA elämästä kahden kulttuurin rajalla on tekijöiden mukaan herättänyt
mielenkiintoa ainakin Tanskassa. Norjan televisio on rahoittanut tuotantoa.
Viime syksynä Millenium Filmin avustushakemus pyöri myös Etelä-Karjalan
liiton ja Imatran kaupungin päättäjien pöydällä. Kumpikaan ei lähtenyt
tukemaan dokumenttia, mutta lopputuloksen karheudella ei ole asian kanssa
tekemistä puolin eikä toisin.
Virallinen yhteistyö puhuu elokuvassa pelkästään Etelä-Karjalan radion
uutislähetyksen äänellä. Siinä todetaan kaksoiskaupunkien yhteistyön
kehittymisen jarruksi kaupunginjohtaja Permjakovin mukaan vain
lainsäädännölliset esteet.
Markku Heikkinen ja Ari Matikainen seuloivat kertomuksensa yli sadasta
haastattelusta, kaksoiskaupunkiseminaarien kuvauksista ja vanhasta
filmimateriaalista.
Hylkytavaraa syntyi paljon. Seuraavaan elokuvaan jäi myös svetogorskilaisen
perheen tarina kokonaisuudessaan.
Ne eivät vain sopineet tarinaan, vaikka kuinka yritettiin, Ari Matikainen
kuvaa työprosessia.
LÄHES tunnin mittainen elokuva on kertomus avustustavarana kulkevista
mustista jätesäkeistä ja avustusten kuljettajista. Senjan lisäksi Pääosissa
ovat imatralainen paperimies Tatu Savolainen ja hänen venäläinen vaimonsa
Arletta, joiden arkea on suuren elintaso- ja kulttuurirajan lähes
päivittäinen ylittäminen.
Imatrallakin dokumentti nähdään. Kulttuuritoimisto on suunnitellut
järjestävänsä esityksiä ainakin koululaisille ja virkamiehille.
Kuvateksti
Tatu Savolainen tupakoi ja odottaa vaimoaan vuokrakämpässään Svetogorskissa.
Millenium Film