JARMO HÄMÄLÄINEN
LAPPEENRANTA. Namikan kotiyleisö pääsee juhlimaan suosikkejaan
Lappeenrannan urheilutaloon sunnuntaina. Koripallojuhlat nousevat
urheilutalon parketille, kävi tämänpäiväisessä kolmannessa finaalipelissä
Helsingissä miten tahansa.
Jos Namika voittaa tänään Pussihukat Töölön Kisahallissa alkavat juhlat
Helsingissä, mutta sunnuntaina klo 15 Namikan joukkue on valmistautunut
vastaanottamaan kaikki faninsa ja tukijansa kotikentällään Lappeenrannan
urheilutalossa.
Hieman toisenlainen koripallon kansanjuhla on sunnuntaina tiedossa, jos
Namika tänään häviää Pussihukille Helsingissä. Silloin koripallon SM-kulta
on Namikalle ensimmäistä kertaa katkolla kotikentällä. Tässä tapauksessa
ottelu alkaa samaan aikaan kuin vaihtoehtona oleva kansanjuhla eli klo 15.
Tarkoitus on ratkaista mestaruus Namikalle lauantaina Helsingissä ja
juhlia sitä sitten kaikkien kannattajien kanssa sunnuntaina, sanoo Namikan
joukkueenjohtaja Kari Melto.
JOS NAMIKA kukistaa tänään Pussihukat Helsingissä, juhlii joukkue ja mukaan
lähtevä satojen kannattajien joukko Töölön Kisahallissa perinteisin
rituaalein.
Kultajoukkueen kippari Pasi Riihelä leikkaa korisukan muistoksi ja
kultamitalien lisäksi Namika saa haltuunsa koripallomestarien legendaarisen
kiertopalkinnon, Robert ”Petteri” Petersenin lahjoittaman Pantteri-patsaan.
Helsinkiin ei ole tarkoitus jäädä pitemmäksi aikaa juhlimaan. Sen verran
osaan ainakin sanoa, että joukkueen bussin pitää palata Lappeenrantaan
lauantai-illaksi klo 23:een mennessä. Tarkoitus on, että siinä on myös
joukkue mukana, Kari Melto kertoo.
Jos kulta ratkeaa lauantaina joukkue haluaa varmaan juhlia sitä jossain
yhdessä, mutta sunnuntaina olemme varautuneet siihen, että koko joukkue on
urheilutalolla klo 15 vastaanottamassa fanejaan ja tukijoitaan. Sinne on jo
kehitelty jo ohjelmaakin, Melto kertoo.
Jos Pussihukat kaventaa otteluvoitot tänään 21:een, iskevät joukkueet
uudelleen yhteen sunnuntaina Lappeenrannan urheilutalossa klo 15.
Voittoseremoniat voivat siis siirtyä sunnuntaiksi Namikan kotiareenalle tai
ratkasu voi siirtyä vielä mahdolliseen viidenteen peliin, joka pelattaisiin
keskiviikkona Lappeenrannassa.
NAMIKAN VALMENTAJA Mika Turusen mielestä lauantai on juuri sopiva päivä
ratkaista mestaruus Namikalle.
Päivälleen vuosi sitten 23. huhtikuuta aloitettiin valmistautuminen tähän
kauteen kolmen päivän leirillä Kerimäellä hotelli Herttuassa.
Joukkue on nyt hyvässä vireessä ja kaikki haluavat katkaista ottelusarjan
lauantaina. Meillä on mottona näissä pudotuspeleissä, että keskitytään vain
omaan tekemiseen, eikä mussuteta tuomareille. Se on toiminut hyvin, Turunen
muistuttaa.
Mestaruusjuhlista ei Turusen joukkueessa kuitenkaan ole puhuttu.
Mitään ei vielä ole voitettu. Se täytyy muistaa. Lauantaina vedetään
aamuharjoitukset Sammonlahdessa, syödään ja sitten mennään suoraan Kisahalliin.
LAPPEENRANNASTA on lähdössä lauantaina puolelta päivin neljä fanibussia
kohti Helsinkiä.
Meidän kautta on lippuja mennyt noin 300, osa näiden lippujen
hankkijoista lähtee busseilla ja osa omilla autoilla. Lippuja on tietysti
hankittu muutenkin kuin Namikan kautta, lähtijöitä on varmasti paljon, kun
on viikonloppu, arvelee Namikan fanibussimatkoja järjestelevä Eija Suoreijus.
Keskiviikon pelissä Töölön kisahallissa Namikalla oli vajaat kaksi
bussillista faneja matkassa.
Siitäkin joukosta lähti parempi kannustus kuin Pussihukkien faneista,
Kari Melto arvioi.
Lappeenrannan NMKY:n ja Pussihukkien kolmas finaali koripallon SM-sarjassa
alkaa tänään klo 16 Helsingissä Töölön Kisahallissa. Radio Suomi lähettää
ottelun suorana, TV2:n lähetys ottelusta alkaa klo 16.40.
Kuvatekstit
Namikan torni Jussi Kumpulaisen play off-parta kasvaa hyvää vauhtia.
Andre Foreman ja Chanan Colman pistivät paikkoja vetreiksi finaalin aattona.
Matt Williams (etualalla) ja Josh Steinthal pallottelivat
viimeistelyharjoituksissa perjantaina Sammonlahdessa.
SEPPO RAUTIOVAARA