KAISA JUNTUNEN
LAPPEENRANTA. Paikallisliikenteen väliinputoajiksi jääneiden
1216-vuotiaiden nuorten asema paranee Lappeenrannassa. Lastenlippuiän
ohittaneet nuoret selviävät toukokuun alusta alkaen samalla maksulla kuin
opiskelijat.
Tähän asti 1216-vuotiaiden on pitänyt maksaa täysi 50 euron hinta
kaupunkikortista, mutta toukokuun alusta alkaen nuoret voivat ostaa 37,50
euroa maksavan kuukausikortin.
Paikallisliikenteen vakioasiakas Iiro Laukas, 16, on hyvillään
uudistuksesta. Kotoaan Lauritsalasta bändikouluun Leiriin kulkeva poika on
joutunut pulittamaan aikuisten hinnan kuukausikortista, sillä
yläasteelaisella ei ole vielä mahdollisuutta opiskelijakorttiin. Nyt
luvassa on 12,5 euron säästö kuukausittain.
Lippurintamalla on luvassa toinenkin matkustajaystävällinen uudistus.
Bussista toiseen vaihtavat voivat ostaa jatkossa vaihtolipun. Autolinjat
kokeilee aluksi vaihtolipun toimivuutta.
Vaihtolippu täytyy pyytää kuljettajalta matkan alkaessa ja matkustajan on
kerrottava mihin on menossa. Vaihtolipun hinta määräytyy kuljettavan matkan
mukaan, opastaa Autolinjat oy:n paikallispäällikkö Petri Pesonen.
Tällä hetkellä kahta bussia tarvitsevat joutuvat ostamaan siirtolipun,
jonka hinta on sama riippumatta matkan pituudesta.
Veteraanit ja lastenvaunujen kanssa liikkuvat saavat kulkea entiseen
malliin ilmaiseksi.
TOUKOKUUN ALKU tietää pieniä muutoksia myös bussireitteihin. Uudet
bussiaikataulut reittikarttoineen jaetaan kaikille Lappeenrannan
taajama-alueen asukkaille sunnuntaina.
Teknisen lautakunnan tekemän päätöksen mukaan linja numero 1 ei aja enää
Kanavansuulla Kanavansuunrannan ja Varvintien kautta, vaan edestakaisin
Suolavuorentietä pitkin.
Linjat 1 ja 2 kulkevat lauantaisin kumpikin omia reittejään. Tällä hetkellä
kakkonen ajaa lauantaisin myös ykkösen linjaa.
Kakkonen menee keskussairaalan kautta myös sunnuntaisin.
Linja 3 ei kierrä enää Saratien kautta matkallaan Kivisalmeen, mutta
kakkonen paikkaa Saratien käyntejä.
Karhuvuoressa liikkuva linja 4 pyörähtää lenkin Eteläkadun kautta, eikä
kulje enää edestakaisin Karhuvuorenkatua pitkin. Eteläkadun varteen tulee
uusia pysäkkejä.
Viitosen reitti pitenee, kun se jatkaa matkaansa Valtakadulta
liikenneympyrän jälkeen kohti Lepolankadun risteystä, mistä huristelee
edelleen Ratakadulle ja matkakeskukseen. Vielä tällä hetkellä linja 5
kurvaa liikenneympyrästä suoraan Lappeenkadulle ja sieltä Kauppakadun
kautta matkakeskukseen.
Linja numero 9 koukkaa jatkossa Tyysterniemen kautta, kun se tällä hetkellä
porhaltaa Taipalsaarentietä pitkin.
Koululaisten lomien alku tietää suurta muutosta kolmoselle. Linja 3 ei
kulje kesällä ollenkaan.
Autolinjoilla on kaikille matkustajille pyyntö, jonka he esittävät myös
aikatauluvihkosessaan.
Toivomme, että pysäkillä odottavat matkustajat nostavat kättään, kun
haluavat bussiin. Nyt meillä menee turhaan aikaa, kun kolmekin bussia
saattaa pysähtyä peräjälkeen samalle pysäkille, Petri Pesonen sanoo.
PAIKALLISLIIKENNETTÄ junailevat yhdessä kaupungin tekninen keskus ja
Autolinjat. Niiden keskinäinen työnjako ei ole lappeenrantalaisille täysin
selvää.
Matkustajat ottavat meihin usein yhteyttä asioissa, jotka kuuluvat
Autolinjoille. Kaupunki on paikallisliikenteen osalta lähinnä
lupaviranomainen. Autolinjat huolehtivat todellisesta suunnittelusta ja
liikennöinnistä, selventää liikenneinsinööri Birgitta Nakari teknisestä
keskuksesta.
Tekninen lautakunta vahvistaa reitit, pysäkit ja aikataulut. Tekninen
keskus vastaa pysäkki-informaatiosta yhdessä Matkahuollon ja
liikennöitsijöiden kanssa.
Liikennöintiin, reitteihin ja aikatauluihin liittyvissä asioissa on syytä
soittaa Autolinjoille. Linjatakseista sen sijaan vastaa tekninen keskus.
Pysäkkikatokset ja pysäkkien sijoittaminen on niin ikään teknisen keskuksen
kontolla.
Kuvateksti
Iiro Laukas, 16, tarvitsee kuukausikorttia liikkuessaan bussilla kotoaan
Lauritsalasta bändikouluun Leiriin. Hän tervehtii ilolla uutta halvempaa
nuorisokorttia.
KAROLIINA PAATOS