TENHO TIILIKAINEN
IMATRA. Kymmenvuotias Roosa Karhu on harrastanut tanssia lähes viiden
vuoden ajan.
Roosa oli yksi noin 250 tanssijasta, jotka esiintyivät lauantaina Imatralla
Kalevan Nuorten Etelä-Karjalan piirin järjestämässä maakunnallisessa
tanssikatselmuksessa.
Tällä kertaa maakunnallisuus jäi Lappeenrannan varaan, sillä kaikki ryhmät
olivat joko Tanssiopisto Sonja Tammelasta, Lauritsalan Visasta tai Rajan
Nuorista.
KATSELMUKSESSA nähtiin kaikkiaan 21 esitystä free stagesta balettiin ja
showtanssista kansantanssiin.
Katselmuksen tavoitteena on tarjota tanssia harrastaville lapsille ja
nuorille esiintymistilaisuus, ja samalla mahdollisuus päästä seuraamaan
muiden ryhmien esityksiä, toiminnanjohtaja Tuija-Liisa Leino Etelä-Karjalan
nuorisoseurojen liitosta kertoo.
Leinon mukaan erityisen tärkeää on se, että ryhmät ja heidän ohjaajansa
saavat esityksistään myös palautteen.
Palautetta katselmuksessa antoivat Tanssiryhmä Tsuumin taiteellinen
johtaja, koreografi Matti Paloniemi, Lahden tanssiopiston
showtanssiopettaja Kati Immonen sekä Tanssistudio Jamin johtaja Anna Lahtinen.
Tanssin ammattilaiselta tuleva palaute on varmasti erilaista kuin omilta
vanhemmilta tai isovanhemmilta saatu. Tanssikatselmuksella on täten myös
tärkeä koulutuksellinen merkitys.
LAPPEENRANTALAINEN Roosa Karhu on harrastanut tanssia lähes viiden vuoden
ajan. Kerran viikossa Roosa käy tanhuamassa, kahdesti viikossa baletissa.
Iskä vei minut aikanaan tanssikouluun. Koulussa on paljon kivoja
kavereita, Roosa kertoo.
Kun Roosalta kysyy, tuleeko hänestä isona tanssija, niin vastaus on: ehkä.
Roosa harrastaa tanssin lisäksi myös taitoluistelua.
Luistelutreenejä on jopa kuusi kertaa viikossa. Luistelu on myös tosi
kivaa, Roosa sanoo.
Kuvatekstit
Porovaara oli Tanssikoulu Sonja Tammelan tanssijoiden upea esitys
tanssikatselmuksessa Imatralla.
Lappeenrantalaisen Roosa Karhun viikko-ohjelma täytyy tanssista ja
taitoluistelusta
KAROLIINA PAATOS