Zooppera synnytettiin Vaittilan koulun iloisella yhteistyöllä

Ruokolahden taidetapahtumassa soi Mozart ja Metallica. Käsityöntaitajat ja kuvantekijät toivat työnsä nähtäville. Palautetta odotettiin kiihkeästi.

IRMELI OJALAINEN

RUOKOLAHTI. Vaittilan koulu toi Ruokolahden lasten ja nuorten

kulttuuritapahtumaan musiikkinäytelmän. Parikymmentä minuuttia kestävää

Zoopperaa oli synnyttämässä koko koulu ja lapsesta tuli monessa suhteessa

ihailtavan kaunis.

– Oli se aika hulinaa, vara-Nooa Minttu Tuure kuvaa paria viime viikkoa,

kun musiikkinäytelmää hiottiin esityskuntoon.

Ja harjoiteltu oli. Sen erityisesti Jukka Riikonenkin huomioi arviossaan

kehuessaan koko esitystä loistavaksi. Nooan arkin tarinaa johdatteli

eteenpäin kuoro, johon opettaja Tarja Tiilikaisen mukaan oli koottu

oppilaita koko koulusta.

– Musikaalissa on mukana 35 lasta. Harjoitukset aloitettiin tammikuussa,

opettaja kertoo.

Pienempää versiota tehtiin Vaittilassa pari vuotta sitten, mutta nyt

laajennettiin Jukka Salmisen lauluihin perustuvaa esitystä ja paneuduttiin

myös puvustukseen.

– Edellisellä kerralla vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta nähdä esitystä.

Siksi upouusi Zooppera nähdään ainakin kevätjuhlassa, opettajat Riitta

Tonder ja Tarja Tiilikainen suunnittelevat.

– Jotkut sanat jäivät väliin, mutta ei se tainnut haitata, Sini Jäppinen ja

Matias Rämö naureskelivat ja kehuivat hauskaa olleen koko ajan.

Musiikkia arvioinut Jukka Lind ylisti esitystä ja erityisesti kuoroa.

Hänestä tällaiset esitykset, joihin kaikki pääsevät mukaan, ovat nimenomaan

pienten koulujen vahvuus.

YSIT, NELJÄN yhdeksäsluokkalaisen rokkarin porukka oli valinnut

esitettäväkseen Metallicaa. Henri Niiranen, Tero Kokko, Juha Lehtinen ja

Antti Lampinen ovat paneutuneet soittamiseen, ei niinkään lantioiden

keikuttamiseen ja muihin showkuvioihin.

– Nyt voisitte jo vähän päätäkin heiluttaa. Jukka Riikonen ei malttanut

vanhana rokkarina olla kommentoimatta.

Bändi harjoittelee kerran tai pari viikossa ja Metallica kuuluu poikien

ehdottomasti mielimusiikkiin.

– Palaute on aika tärkeää, Henri Niiranen tietää. Sitä hän arveli monen

muunkin tulleen hakemaan.

Vaittilan opettajien mielestä palaute on lapsista tärkeää ja omiaan

antamaan selkärankaa harjoitteluun.

– Oppilaat osaavat kyllä arvostaa palautetta. Jos joku saa hyvän

arvioinnin, se kyllä muistetaan, Tarja Tiilikainen kertoo.

VIRVE JA JARI Niiranen kokosivat kulttuuripalvelunsa nimissä lasten ja

nuorten taidetapahtuman jo kuudetta kertaa. Nyt osallistujia oli yksin

lukien 339.

– Esitysten määrä on nyt vähän pienempi kuin aiemmin, mutta ohjelma eri

lajeineen monipuolisempi, Virve Niiranen huomioi.

Teatteriryhmien lukumäärää laski esimerkiksi se, että yläkoululaisilla on

ihan omat teatteriprojektit menneillään eikä tapahtumaan asti aikaa ja

energiaa riittänyt.

Kuvataiteiden harrastajat ja kätten taitajat olivat onnistuneet hienosti.

Parhaitten palkitseminen on vuorossa lauantaina.

JAZZIA ON luvassa lasten nautittavaksi seuraavaksi. Ruokolahtelaiskouluissa

jo tutut kulttuurikierrokset lavenevat tänä keväänä Luumäelle ja puheita on

myös Joutsenon ja Rautjärven suunnista.

Imatran maestro Hannu Sopanen aloittaa maanantaina kierroksensa

Pohjalankilan ja Virmutjoen kouluilta.

Koulukierroksilla aiheet ja esittäjät ovat vaihdelleet.

– Meillä ainakin otetaan vierailut lämmöllä vastaan, Tarja Tiilikainen sanoo.

Kuvateksti

Ysit-ryhmän pojat Henri Niiranen (vas.), Tero Kokko, Juha Lehtinen ja Antti

Lampinen tykkäävät Metallican musiikista.

IRMELI OJALAINEN

Kirjoittaja:
Irmeli Ojalainen