ANNE KOTIHARJU
LAPPEENRANTA. Lappeenrannan kaupungin delegaatio saapui Kiinan-matkaltaan
vaikuttuneina.
Se kehityksen nopeus oli todella yllätys. Se on ihan uskomatonta,
kuvailee Lappeenranta Free Zone Oy:n toimitusjohtaja Tea Laitimo.
Niinikään häikäistyneen oloinen kaupunginjohtaja Seppo Miettinen toteaa,
että Lappeenrannan on oltava mukana hyödyntämässä valtavaa tavaraliikenteen
kasvua, joka suuntautuu Kiinasta Eurooppaan ja päinvastoin.
Viikon matkan pääkohteena oli Ningbon kaupunki Shanghain alueella. Ningbon
kaupungin johto tekee vastavierailun Lappeenrantaan alkusyksystä.
Tarkoitus on, että lähdemme kehittämään näiden kahden kaupungin suhteita
ja hakemaan sitä kautta tukea tavoitteillemme.
KIINALAISIA SAAPUU Lappeenrantaan jo elokuussakin. Selma Oy:n Janne
Huttunen on tehnyt pohjatyötä. Ilmeisesti myös Pietari on matkakohteena.
Kun turismi saadaan liikkeelle, voi sille olla hyvät kasvumahdollisuudet,
arvioi Miettinen.
Toisaalta Lappeenrannan kaupunkikonserninkaan matkat eivät lopu Kiinan
suuntaan. Kareltek Oy tekee syksyllä kaksi yhteistyön hiomismatkaa Kiinaan.
Kareltek on ollut jo aiemmin hyvin aktiivinen Kiinaan päin.
TRANS-SIPERIAN -radan hyödyntämisessä on Miettisen mukaan vielä joitakin
solmuja.
Se vaatii vähän enemmän työskentelyä.
Tea Laitimo katsoo, että tietoa radasta pitäisi levittää enemmän.
Halukkuus lähteä hyödyntämään tätä yhteyttä ei ole vielä mikään
itsestäänselvyys.
Laitimo luonnehtii kiinalaisten virkamiesten englannin kielen taitoa
kehnoksi. Tarvittiin myös kiinan kielen tulkkia.
Käytiin paljon keskusteluja, kylläkin aika pintapuolisia. Jäi se kuva,
että siellä on kysyntää kaikesta mahdollisesta tavarasta, mitä täältä olisi
tarjota.
Yritystapaamisia ei ollut.
Meidän tavoite on tavallaan ylipuhua ylin virkamiehistö siihen, että he
lähtevät viemään yrityksiin päin tätä tietoa.
MATKALLA olivat lisäksi Kaupunkiyhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Tom Hultin,
joka suuntasi Kiinasta uudelle matkalle, sekä kolme poliitikkoa eli
kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto.
Suurempien delegaatioiden matkustaminen pitää aina harkita
tapauskohtaisesti. Päänavaus oli järkevää käynnistää isolla operaatiolla
johtuen Kiinan luonteesta, arvelee Miettinen.
Laitimo kertoo, että säät suosivat. Vain yhtenä päivänä satoi.
Ulkona oli 30 astetta, mutta bussit ja neuvottelutilat, joissa iso osa
ajasta kului, olivat hyvin ilmastoituja.