ETELÄ-KARJALAN maakunnan tärkein budjettitoive on Kuutostien parannustyön aikaistaminen Lappeenrannan ja Imatran välillä. Määrärahat pitäisi saada valtion ensi vuoden budjettiin eikä vasta vuonna 2007.
Maakuntahallituksen puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre (sd.) toivoo, että hallituksen budjettiriihessä tehdään elokuun lopussa päätökset myös LahtiLuumäki-radan aikaistamisesta ensi vuodelle.
Odotan kyllä uusia päätöksiä, kun valtionyhtiöiden myyntituottoja on kertynyt paljon tänäkin vuonna.
Valtioneuvosto teki viime joulukuussa tulopoliittisen sopimuksen osana periaatepäätöksen sekä LappeenrantaImatra-tiestä että LahtiLuumäki-radasta. Niille varattiin rahat vuoden 2007 talousarvioon.
Mönkäre sanoo, että myös liikenne- ja viestintäministeriö haluaisi aikaistaa puolen tusinaa isoa väylähanketta. Rahaa tarvittaisiin lisää 190 miljoonaa euroa.
Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd.) on toivonut tasaista etenemistä uusissa väylähankkeissa, kun tähän asti päätöksiä on tehty pätkittäin. Siksi jää aina epävarmaksi, lähtevätkö jatkohankkeet liikkeelle vai eivät, Mönkäre toteaa.
Valtiovarainministeriö aloitti oman budjettiriihensä maanantaina. Se julkistaa esityksensä keskiviikkona. Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) aloittaa ensi viikon alussa kahdenkeskiset budjettikeskustelut ministereiden kanssa. Koko hallitus päättää budjettiesityksestään elokuun lopulla.
HALLITUS ei suunnittele uusia veronalennuksia, joten se käynee budjettiriihessä kovimman keskustelun juuri liikennemäärärahoista. Kesän puheenaiheita on ollut erityisesti ratojen kunto.
Etelä-Karjalan liiton kehittämisjohtaja Susanna Kaskinen haluaisi kuutostie- ja ratahankkeiden lisäksi Lappeenrannan teknillisen yliopiston rahoitukseen jonkinlaista kohennusta. Samoin ammattikorkeakoulujen rahoitus tulisi saada selväksi. Paljon on puhuttu, että valtio ottaisi sen kokonaan itselleen.
LAPPEENRANNAN ja Imatran välin nelikaistainen sekaliikennetie maksaa 126 miljoonaa euroa. Rakennustyöt alkavat Mikkelintien risteyksestä. Ne kestävät noin kolme vuotta.
LahdenLuumäen-radan parannustyö on vielä kalliimpi. Sen kustannukset ovat noin 150 miljoonaa euroa. Rataremontilla on tarkoitus vauhdittaa HelsinginPietarin nopeaa junayhteyttä.
Hallitus perusteli viime joulukuussa sekä kuutostien että radan parantamista teollisuuden kilpailukyvyn ja Venäjän yhteyksien parantamisella.
MAAKUNTA SIVU 3