PETTERI VÄRTÖ
IMATRA. Imatran työväenopiston alkavalle syyskaudelle vie uusi koulutie.
Työväenopiston taideopetus keskittyy entiselle Itä-Siitolan koululle, jonne
myös opiston toimisto on muuttanut Tietäjäntalolta. Työväenopiston
kieltenopetus taas siirtyy Mansikkalan koulukeskukseen.
Työväenopisto siirtyi koulun ja päiväkodin lakkauttamisen jälkeen
tyhjilleen jääneisiin tiloihin Imatran kaupungin säästötoimien seurauksena.
Itä-Siitolan koulun kellarissa oli osalle taideaineista valmiiksi
remontoidut tilat. Niistä muuttaminen olisi tullut muun taideopetuksen
Itä-Siitolaan siirtämistä kalliimmaksi.
Keskittämisen myötä kudontakurssi luopui toisesta opetustilasta.
UUDET TILAT voivat vaikuttaa Imatran työväenopiston opiskelijamäärään.
Työväenopiston rehtori Ainomarja Virtanen arvelee, että muutto
Itä-Siitolaan saattaa aiheuttaa hankaluuksia osalle opiston opiskelijoista.
Itä-Siitolaan ei pääse julkisilla liikennevälineillä. Se hankaloittaa,
mutta ei tee mahdottomaksi osallistumista opiston kursseille. Uuden
sijainnin vaikutusta opiskelijamääriin on toistaiseksi vaikea arvioida.
Lähimmillään paikallisliikenne tulee noin kilometrin päähän Itä-Siitolan
koulusta. Työväenopiston kursseille osallistui viime lukuvuonna noin 3 300
opiskelijaa.
OPETUSOHJELMA työväenopistolla mukailee aiempia vuosia. Taloustilanne on
vaikuttanut kurssien määrään vähän. Viime vuonna opisto tarjosi opetusta
440 eri kurssilla. Syksyllä alkaa 210 kurssia.
Kurssimäärän vähentymisestä huolimatta Imatran työväenopistossa alkaa myös
uusia kursseja. Tauon jälkeen opistossa on mahdollista opiskella jälleen
muun muassa japania ja nukketeatterintekemistä.
Ilmoittautuminen Imatran työväenopiston kursseille alkaa 29. elokuuta.
Lukukausi käynnistyy 5. syyskuuta. Ilmoittautuminen joko opiston
toimistossa osoitteessa Saniaiskuja 12 tai internetissä osoitteessa
www.koulut.imatra.fi/tyovaenopisto.