URPO LAANINEN
LAPPEENRANTA. Etelä-Karjalan liiton menot kasvavat ensi vuoden budjetissa
3,5 prosentilla tästä vuodesta. Talousarvion loppusumma on noin 1,6
miljoonaa euroa.
Jäsenkuntien maksuosuudet nousevat suurin piirtein saman verran.
Etelä-Karjalan liiton budjetin loppusumma olisi noussut yli kuudella
prosentilla, jos maaseutuasiamiehen palkka olisi siirretty liiton
budjettiin. Maakuntahallitus päätti, että näin ei tehdä, jotta
kasvuprosentti olisi maltillinen ja suurin piirtein sama kuin jäsenkunnissa.
Niinpä maaseutuasiamies jatkaa vielä ensi vuonna määräaikaisena, ja hänen
palkkansa maksetaan EU:n teknisestä tuesta.
Etelä-Karjalan liiton henkilöstön vahvuus on 27 viranhaltijaa, joista
kahdeksan on palkattu määräaikaisesti teknisen tuen avulla.
Maakuntaliiton toiminta jatkuu aika entisellään vuonna 2006. EU:n tavoite 2
-ohjelma jatkuu vielä ensi vuonna, samoin naapuruusohjelma. Liitto
valmistelee maakuntakaavaa sekä laatii maakuntaohjelman ja
toteuttamissuunnitelman.
Uutta on ensi vuoden Senaatintori 2006-tapahtuma. Etelä-Karjalan liitto
esittäytyy laajasti kesäkuussa Helsingin keskustassa.
MAAKUNTAHALLITUS hyväksyi kuusi uutta hanketta. Etelä-Karjalan museo ja
Parikkalan kunta saivat EU-rahapäätöksen maanantaina ensin maakunnan
yhteistyöryhmältä, ja maakuntahallitus myönsi saman tien rahat omassa
kokouksessaan.
Etelä-Karjalan aluekeskusohjelma sai perusrahoituksen kolmelle eri
hankekokonaisuudelle, joita ovat IB-lukio-, mediakeskus- ja
hyvinvointi-osiot, Invest eKarjala-hanke sekä Laatukäytävä ja
kuntapalvelut-hanke, jolla Etelä-Karjalan ydinalueella toteutetaan yhteinen
palvelustrategiaprosessi.
IB-lukio aloitti elokuussa. Maakunnan rahalla maksetaan opettajien
koulutus- ja palkkamenot. Mediakeskus on puolestaan Lappeenrannan ja
Imatran koulutoimien yhteinen. Hyvinvointi-osion hoitaa Kaakkois-Suomen
sosiaalialan osaamiskeskus, joka pyrkii vahvistamaan alan tutkimusta ja
koulutusta.
Uusia hyväksyttyjä hankkeita
Lappeenrannan kaupunki: Perusrahoitus Etelä-Karjalan aluekeskusohjelman
Hyvinvointi-, IB-lukio- ja Mediakeskus-hankkeille, 60 000 euroa.
Lappeenrannan kaupunki: Aluekeskusohjelman Invest in eKarjala-hankkeen
perusrahoitus, 50 000 euroa.
Lappeenrannan kaupunki: Aluekeskusohjelman Laatukäytävä ja
kuntapalvelut-hankkeen perusrahoitus, 50 000 euroa.
Etelä-Karjalan Liikunta ja urheilu ry: Päivähoidon liikuntakasvatuksen
laadun kehittämiseen 20 000 euroa.
Lappeenrannan kaupunki: Etelä-Karjalan museon perusnäyttelyn uusimiseen 70
000 euroa.
Parikkalan kunta: Haja-asutusalueen sekä Saaren ja Uukuniemen taajamien
vesihuollon parantamiseen 113 000 euroa.