Categories
Artikkelit

Lappeenranta ja Imatra romuttamassa eKarjalan palvelut

* Kaupungit irtisanoivat tietoverkkosopimuksen liian kalliina.

URPO LAANINEN

LAPPEENRANNAN ja Imatran kaupungit ovat irtisanoneet tietoverkkosopimuksensa Tietomaakunta eKarjala Oy:n kanssa. Koko maakunnan yhteisten www-palvelujen pelätään jopa romuttuvan, jos kaksi suurinta maksajaa vähentävät ostopalvelujaan eKarjalalta.

eKarjalan johtaja Ossi Korhonen toteaa, että yhtiön toiminnan laajuus on nyt kaupunkien käsissä.

– Maakuntaportaalia on tehty kuusi vuotta, ja organisaatio on saatu pyörimään hyvin. On vaara, että idea romuttuu.

KORHOSEN mukaan Etelä-Karjala on valtakunnallisesti harvinaislaatuinen maakunta siksi, että kaikki kunnat ovat olleet peruspalvelupaketin ostajia ja käyttäjiä.

LAPPEENRANNAN kaupunki maksaa tänä vuonna eKarjalan palveluista noin 210 000 euroa. Kaupunginsihteeri Juha Willberg pitää hintaa liian kalliina siihen nähden, mitä palveluja kaupunki saa.

Willbergin mukaan Lappeenranta ei ole lähdössä eKarjalasta ja perustamassa omia palveluitaan. Nyt vain päivitetään yhtiöltä ostettava paketti.

Lappeenranta maksaa tietoverkkopalveluistaan 86 000 euroa, mikä on hänen mukaansa sopiva hinta.

Sen sijaan maakuntaportaali eKarjala on aivan liian kallis. Lappeenrannan osuus on 41 prosenttia eli noin 64 000 euroa, joten sen ylläpitokustannukset nousevat 150 000 euroon vuodessa.

– Kaupungin omat nettisivut uusittiin nyt syksyllä, ja järjestelmä maksoi kertainvestointina 20 000 euroa. Maakuntaportaalin hinta kuulostaa siihen verrattuna aika paljolta.

Lisäksi eKarjalalla on järjestelmä-, konesali- ja muita palveluja, joita kaupunki ei tarvitse. Lappeenranta ei halua maksaa koko peruspalvelupaketista.

– Ehkä yhtiö elää vähän erillään siitä, mitä palveluja kunnat tarvitsevat.

ETELÄ-KARJALAN tietomaakuntajärjestelmän ylöspanoon on pistetty julkista rahaa kahdeksan miljoonaa euroa laajakaistoineen, nopeine tietoverkkoineen ja koulujen sähköposteineen.

Maakuntajohtaja Timo Puttonen pitää tietomaakuntaa yhtenä onnistuneimmista operaatioista.

– Olen ymmärtänyt, että kunnat ovat olleet eKarjalan palveluihin ihan tyytyväisiä.

PUTTONEN ei ole vielä huolestunut kaupunkien päätöksistä neuvotella uudet sopimukset. Olisi eri juttu, jos ne irtisanoisivat yhteistyön kokonaan.

– Maailmassa ei ole mikään pysyvää, ja kunnilla on taloudellisesti vaikeaa. Ei siinä ole sinänsä mitään dramaattista, jos kunnat tarkistavat sopimuksia.

Tietomaakunta eKarjala Oy:n taustalla on nykyisin Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, jonka jäseniä kaikki kunnat ovat.

Kuvateksti

eKarjalan maakuntaportaalissa ovat laajasti esillä muun muassa tapahtumat, tontit ja yhdistykset.

PÄIVI VIRTA-SALO

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen