ANNE KOKKONEN
KAIKKI alkoi Savitaipaleelta talvella 1963. Veikko Viiru, 11 vuotta, oli yökylässä koulukaverinsa luona. Kaverin kotona arvostettiin nykyajan mukavuuksia ja radio oli auki aamuvarhaisesta alkaen.
Sieltä pärähti soimaan rautalanka-Emma. Tuntui kuin olisi ukkonen jyrähtänyt ja minä ajattelin, että voi juutas, tämä se on jotakin!
Veikko, pienen mökin poika, ei voinut edes kuvitella, että joskus osaisi itse soittaa Emman. Kotona kun ei ollut kitaraa, ei radiota, ei edes sähköä.
ARMEIJAN jälkeen Veikko Viiru alkoi näppäillä kitaraa ja opiskella nuotteja. Musiikki jäi taka-alalle, kun leipä piti tienata ensin metsurina ja myöhemmin autokorjaajana.
Unelma omasta rautalankabändistä eli silloinkin, kun kroppaan alkoi tulla kaikenlaista kremppaa. Musiikin voimalla mies jaksoi vaivaisenakin eteenpäin.
Viimeiset vuodet väänsin montussa ruuveja itku silmässä, kun käsi ei enää totellut. Niitä korjaamoaikoja ei tule yhtään ikävä.
Nyt Veikko Viiru on eläkkeellä ja Vehkataipaleen korjaamohallissa soittaa viitisen vuotta kasassa ollut V.V.Group 60’s. Nosturilavan paikalla komeilee rumpupatteri ja nurkassa upea intiaanin sulkapäähine.
Käy selväksi, etteivät hapsutakki ja mokkasiinit ole mainoskikkoja, vaan osa Livontien Geronimoksi kutsutun Viirun elämäntapaa. Kun mies soittaa Apashen, musiikki tulee syvältä sydämestä.
LAPPEENRANNAN seudun pubit yleisöineen ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Hiljalleen on kasvanut myös yhtyeen maine aitona vanhan ajan rautalankabändinä.
Yhtään keikkaa ei ole tarvinnut myydä, aina meitä on pyydetty esiintymään.
Kokoonpano soittaa siellä missä kansa haluaa, vaikka sitten erämaajärven rannalla. Eräällä hyvin onnistuneella kesämökkikeikalla aggregaatti puputti taustalla, kun V.V.Group 60’s pisti kitaransa ulvomaan.
Veikko Viirun mukaan yhtye syntyi oikeana onnen kantamoisena. Rautalankabändeihin ei enää tahdo löytyä soittajia, mutta yllättäen Lappeenranta-Taipalsaari -akselille osui samaan aikaan riittävän monta samanhenkistä miestä.
Rumpali Leo Häkkinen soitti aikoinaan Bluebirds-yhtyeessä ja vuodenvaihteessa mukaan tullut basisti Ismo Nironen keikkaili 80-loppupuolella Turun suunnalla. Myös komppikitaristi Jari Kaijansinkon menneisyydestä löytyy rautalankaa.
Laulaminen on ollut bändissä miun hommaa, vaikka ääni ei olekaan mikään Paul Ankan ääni. Ei silti, tykkään laulaa tunteisiin vetoavia lauluja, joissa on rakkauden lisäksi myös tuskaa mukana.
HUHTIKUUN 18. päivä vuonna 2005 jäi Veikko Viirun aikakirjoihin. Silloin hän näki viimein Shadows-yhtyeen keikalla Helsingissä.
Sen jälkeen tuumasin, että nyt olen nähnyt kaiken ja voin vaikka vetäytyä vuorille kuolemaan!
Onneksi elämä taas kerran voitti. Seuraava odottamisen arvoinen päivä on ensimmäinen lokakuuta, jolloin yhtye suuntaa Lappeenrantaan Anssi Kipon studioon.
Tuleva levy sisältää tietenkin rautalankaa ja ehkä myös muutaman laulelman. Kustannusten maksajasta Veikko Viirulla ei ole harhakuvitelmia.
Omaa kuvetta on totuttu näissä hommissa kaivamaan. Jääpähän näin jotain tästä bändistä elämään.
Viiru korostaa, että bändin tarkoituksena on vain soittaa rautalankaa ja pitää hauskaa. Parasta on pääsy keikoille, joissa on hyvä fiilis ja innostunutta yleisöä.
Täytyy vain toivoa, että oikea käsi toimisi vielä muutaman vuoden ajan…
V.V.GROUP 60’S
Soolokitara ja laulu: Veikko Viiru
Komppikitara: Jari Kaijansinkko
Basso: Ismo Nironen
Rummut: Leo Häkkinen
Perustamisvuosi: 2000
Ohjelmistossa vanhaa rautalankamusiikkia, kuten Apashe, Emma, Bella, Geronimo, Wonderful land, Pretty woman, East Virginia, Salattu suru
Soitettuja keikkoja noin sata
Esiintyy yleensä pubeissa Lappeenrannan seudulla
Kuvateksti
Ismo Nironen, Leo Häkkinen ja Veikko Viiru harjoittelevat viikottain uusia kappaleita. Komppikitaristi Jari Kaijansinkko ei ehtinyt näihin treeneihin.
EMMI KAARNA