Kaupunki tutkii ja keskustelee vielä

VESA SALMINENLAPPEENRANNAN KAUPUNKI ei ole vielä sitoutunut mitenkään harjoi

VESA SALMINEN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ei ole vielä sitoutunut mitenkään harjoitushallin rakentamiseen. Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen toimialajohtajan Heikki Timosen mukaan harjoitushallin rakentamisesta on keskusteltu Tserenkovin kanssa sekä virkamiestasolla, mutta päätöksiä ei ole tehty.

– Hanke on hyvä, mutta kaupungin osalta käyttö on vielä avoin.

Osakeyhtiön osakkaaksi kaupunki ei lähde, mutta se voisi ostaa esimerkiksi jääaikaa koululaisille, päiväkodeille ja junioreille. Mahdollista voisi kenties olla myös tontin vuokrasta tai myyntihinnasta joustaminen.

Lopullisesti asiasta päätetään poliitikkojen voimin kaupunginhallituksessa.

Harapaisten urheilualueen kaavaa joudutaan uusimaan jäähallin vuoksi. Alueelle on suunniteltu paikat hallin rinnalle jalkapallokentälle sekä tennishallia, jonka taustalla on Lappeenrannan Tennisseuran ajatus omasta osakepohjaisesta hallista.

Jalkapallokentän siirrosta ja ylläpidosta vastaisi edelleen kaupunki.

Kirjoittaja:
Vesa Salminen