TIINA SUOMALAINEN
LAPPEENRANTA. Maanantai-iltaisin Kesämäenrinteen koulun liikuntasaliin
kokoontuu kymmenkunta 1517-vuotiasta tyttöä pelaamaan koripalloa. Puhe
solisee pehmeänä ja ässät suhahtelevat, kun ohjaaja näyttää, miten palloa
kuljetetaan korille.
Menossa on koripallokerho venäläisille tytöille. Kerhoa ohjaa venäläinen
Elena Aleksandrova, 30 Catzin edustusjoukkueen apuvalmentaja.
Kerho oli Catzin Matti Harkon idea, sillä venäläisten lasten ja nuorten
kynnys lähteä harrastustoimintaan mukaan on aika korkea.
Monet kokevat kulttuurishokin tänne muuttaessaan, ja kerho antaa heille
jotakin tekemistä ja auttaa kotoutumisessa.
Elena huomauttaa, että parasta tietysti olisi, jos venäläiset ja
suomalaiset nuoret puuhaisivat yhdessä.
Ei ole hyvä, jos venäläiset ja suomalaiset eristäytyvät omiksi
ryhmikseen. Meidän kerhomme tarjoaa yhden tien harrastaa.
ELENAN oma kotiutuminen Suomeen sujui suht´ mutkattomasti, sillä hänellä
oli työpaikka odottamassa ja kaiken lisäksi koripalloseuran
kansainvälisessä ilmapiirissä.
Muutin Dimitri-poikani kanssa Suomeen vuonna 2000, kun Catz pyysi minua
valmentajaksi. Minusta oli kiinnostava lähteä ulkomaille töihin enkä
pelännyt elämänmuutosta. Toki olen joskus tuntenut itseni yksinäiseksi,
mutta en voi sanoa, että olisin kokenut kulttuurishokkia.
Suomalainen mentaliteettikin tuntuu hyvältä.
Suomalaiset ovat kovia tekemään työtä. Kun sanot heille, mitä pitää
tehdä, he tekevät sen täsmällisesti alusta loppuun. Pidän tästä
kurinalaisuudesta, koska silloin valmentaja voi keskittyä olennaiseen.
KORIPALLOA Elena on pelannut kolmannelta luokalta lähtien. Valmentajan
ammatti oli hänen oma valintansa isä ja äiti olivat suunnitelleet
tyttärensä varalle ihan jotain muuta.
Elena valmistui maisteriksi Pietarin liikunta-akatemiasta vuonna 1999.
Valmentajan ammatti on minusta hurjan mielenkiintoinen. Työ on antoisaa
mutta myös hyvin haastavaa, koska siinä on itsekin kehityttävä koko ajan.
Kulunut kausi on ollut haasteita täynnä, sillä se on Catzin
edustusjoukkueelle ensimmäinen SM-sarjassa.
DIMITRI kulkee usein mukana pelimatkoilla ja harjoituksissa, sillä Elenalla
ei ole Suomessa sukulaisverkostoa. Tuleeko Dimitristäkin koripalloilija?
Ei, hän on enemmän kiinnostunut jalkapallosta ja harrastaa yleisurheilua.
ELENA ALEKSANDROVA
Syntynyt Pskowissa 1975.
Valmistunut maisteriksi Pietarin liikunta-akatemiasta 1999.
Ammatiltaan valmentaja.
Muutti Suomeen vuonna 2000, kun Catz palkkasi hänet valmentajaksi.
On apuvalmentajana Catzin edustusjoukkueessa.
Vetää Catzin pelaajan Elena Reshetkon,19, kanssa koripallokerhoa
venäläisille tytöille Kesämäenrinteen koululla maanantaisin.
Asuu Lappeenrannassa.
Eronnut. 7-vuotiaan Dimitrin äiti.
Kuvateksti
Vuoden päivät pyörinyt koripallokerho helpottaa venäläisten
maahanmuuttajatyttöjen kotoutumista. Kerhon toisena vetäjänä on Elena
Aleksandrova.
MIKA STRANDÉN