Keksijä ja tutkimuksen sekatyöläinen

ESA VILENIUSLAPPEENRANNAN teknillisen yliopiston tutkimusasiamies, FT Pertti Kolarissa on annos renessanssi-ihmistä. Alunpitäen sairaalafyysikoksi opiskellut Kolari on tehnyt monipuolisen työ- ja tutkijauran. Niistä syntyi pohja yliopiston tutkimusten ja niihin liittyvän innovaatipalvelujen junailemiseen.Kolari työskentelee yhä itse lääketieteen tekniikan tutkimuksessa. Ala kehittyy nykyisin huimaa vauhtia esimerkiksi magneettikuvantamisessa.Tänä vuonna LTY:n lääketieteellisen tekniikan dosentiksi nimitetty Kolari tutkii ja mallintaa muun…

liike-elämän palveluksessa

LTY:n tutkimusasiamies vuodesta 2001

Asuu Lappeenrannassa, vaimo ja kolme lasta

Kuvateksti

Kansainvälisen tutkimusrahoituksen saaminen LTY:lle on Pertti Kolarin

mukaan jopa peruskysymys.

ESA VILENIUS

Kirjoittaja:
Esa Vilenius