Satavuotias saha elvytyshoidossa

Honkalahden saha koettaa irtisanomisten jälkeen osoittaa, että toimintaa kannattaa jatkaa. Uusi pintakäsittelylinja käyttöön vuodenvaihteessa.

MATTI RIIHELÄ

JOUTSENO. Honkalahden sahan juhlavuosi Joutsenossa alkaa surullisesti. Yli

viisikymmentä työntekijää joutuu jättämään sahan juuri juhlavuoden kynnyksellä.

Ensi vuonna Honkalahden saha täyttää sata vuotta. Irtisanottavilla

työvelvoite päättyy tämän vuoden viimeisenä päivänä.

Samaan aikaan, vuodenvaihteessa, valmistuu sahan uusi pintakäsittelylinja.

Se on puolentoista miljoonan euron investointi tulevaisuuteen.

– Tällä investoinnilla toteutamme strategiaamme pitemmälle menevästä

jalostamisesta, kertoo tehdaspäällikkö Tuomo Hartikainen.

TEHDASPÄÄLLIKKÖ toivoo, että sahan kannattavuus kääntyisi parempaan

suuntaan ennen kuin sata vuotta tulee täyteen ensi vuoden lopulla.

– Meidän on katsottava tämän jälkeen muutama vuosi, ja näytettävä mihin

pystymme.

Arvioinnin aikajänteen Hartikainen arvioi pariksi-kolmeksi vuodeksi.

Uusia investointeja ei ole tiedossa.

– Näillä värkeillä pitää nyt mennä eteenpäin.

HONKALAHDEN saha on työllistänyt Joutsenossa runsaat 250 työntekijää.

Irtisanomisten jälkeen joukko kutistuu noin kahteensataan.

Pääluottamusmies Arto Suutariselle ja koko henkilöstölle irtisanottavien

suuri määrä on kova isku.

Puolet irtisanottavista pääsee eläkeputkeen. Paljon jää kuitenkin niitä,

joilla taloudellisesta turvasta ei irtisanomisen jälkeen ole tietoa. Arto

Suutarinen valittelee etenkin näiden kohtaloa.

– Joukossa on sekä nuoria että vanhempia työntekijöitä.

Kirjoittaja:
Matti Riihelä