ANNE KOKKONEN
SAVITAIPALE. Vuosi 2006 ei tuo suuria muutoksia Savitaipaleen kunnan
toimintaan. Palvelutuotanto ja tuloveroprosentti säilyvät ennallaan ja
aiempien vuosien tapaan myös tilikauden tulos jää tappiolliseksi.
Meillä on vielä jemmassa vähän aiempien vuosien ylijäämästä säästynyttä
rahaa, jolla erotus katetaan, mutta eihän se tappiollisuus mikään hyvä
juttu ole, Savitaipaleen kunnan taloussihteeri Virpi Myllyharju huokaa.
Talousarvioluonnos näytti huomattavasti elegantimmalta lokakuulle asti,
jolloin tulevan työmarkkinatukiuudistuksen vaikutukset lopullisesti
selvisivät kunnallisille päätöksentekijöille.
Savitaipaleella raamit pistettiin uusiksi ja hallintokunnat joutuivat
tekemään pikavauhdilla lisäkarsintoja.
Kunnanhallitus hyväksyi maanantai-iltana talousarvioesityksen, jonka tulos
on 375 733 euroa alijäämäinen. Alijäämä on 9,2 prosenttia suurempi kuin
vuoden 2005 talousarviossa.
KUNNAN vuosikatteeksi on talousarvioesityksessä merkitty 508 267 euroa,
mikä on 32,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2005. Vuosikate kattaa
poistoista 57,5 prosenttia.
Verotus ei kiristy ja Savitaipaleen verotulojen arvioidaan kasvavan
edellisvuodesta noin 0,3 prosenttia. Vuoden 2006 verotulojen ennustetaan
nousevan 8,22 miljoonaan euroon ja valtionosuuksien 7,964 miljoonaan
euroon. Valtionosuuksien määrä nousee kahdeksan prosenttia.
Toimintatuottojen määräksi arvioidaan 5,86 miljoonaa euroa ja
toimintakulujen 21,6 miljoonaa euroa. Toimintakulujen ja -tuottojen erotus
on kasvanut 3,3 prosenttia edellisvuodesta.
Kunnan taloudellinen tilanne ei ole huono, sillä vuodelle 2005 merkittyä
lainaa ei ole tarvinnut nostaa lainkaan, Myllyharju huomauttaa.
Vuonna 2006 kunta varautuu ottamaan lainaa 200 000 euron verran
rahoittaakseen investointejaan. Nettoinvestointien kokonaisarvo on runsaat
1,16 miljoonaa euroa.
UUSIA virkoja ei perusteta, mutta budjettiesitykseen sisältyy kahta
perhepäivähoitajaa ja yhtä osa-aikaista päiväkotiavustajaa koskeva varaus.
Heidät palkataan, jos päivähoidon kysyntä niin vaatii.
Omaishoidon tuen maksatuksessa kunta varautuu kolmeen uuteen
omaishoitajaan. Savitaipaleen ja Taipalsaaren kuntien yhteisen
koulukuraattorin työsuhde jatkuu, mutta ympäristönsuojelusihteerin virka
muuttuu osa-aikaiseksi.
Erikoissairaanhoidon kulujen ennakoidaan vähentyvän kuluvan vuoden aikana,
sillä Savitaipale valmistautui hoitotakuujärjestelmän käyttöönottoon jo
vuonna 2004 purkamalla leikkausjonojaan. Erikoissairaanhoidon kulut on
budjetoitu tämänvuotisten reaalimenojen mukaisesti.
Työmarkkinatukilain uudistus johtaa 195 000 euron suuruiseen menojen
lisäykseen perusturvan budjetissa. Osa summasta käytetään neljän kunnan
yhteisen sosiaalityöntekijän palkkaamiseen työvoimapalvelukeskukseen.
Rahaa löytyy myös 120 nuoren kesätyöllistämiseen, kylien asiointiliikenteeseen sekä Savitaipale 2010-, Pomo-, Luovike- sekä
Länsi-Saimaan työhyvinvointi ja tuloksellisuus -hankkeisiin. Taiteen
perusopetusta kunta tukee yhteensä 16 000 eurolla.
SAVITAIPALEEN INVESTOINNIT
Marttilan asuntoalueen kaavatiet sekä kunnallistekniikan rakentaminen 400 000 euroa
Terveyskeskuksen sammutus- ja paloilmoitinjärjestelmä 100 000 euroa
Terveyskeskuksen vesikatteen uusiminen 80 000 euroa
Kirkonkylän koulujen peruskorjaus- ja muutoshankkeen suunnittelu 40 000 euroa
Yritystoiminnan rakennusinvestoinnit 150 000 euroa
Kuvateksti
Taipalsaarentien pohjoispuolelle Marttilaan aletaan rakentaa uuden
asuntoalueen kunnallistekniikkaa. Alueelle tulee 14 tasokasta rakennuspaikkaa.
ANNE KOKKONEN