Stora Enso irtisanoo Joutsenossa 54 työntekijää

• Honkalahden sahan jatkon ratkaisevat kaksi-kolme seuraavaa vuotta. Jäljelle jäävät työntekijät kokevat olevansa ”tarkkailun alla”.

MATTI RIIHELÄ

JOUTSENO. Stora Enso vähentää Honkalahden sahan henkilöstöään

viidenneksellä. Puolitoista kuukautta kestäneet yt-neuvottelut päättyivät,

ja yhtiö ilmoitti keskiviikkona 54 henkilön irtisanomisesta.

Väen vähentäminen koskee suurempaakin joukkoa. Kahdeksan määräaikaisen

työsuhdetta ei jatketa. Lisäksi viisi henkilöä sijoittuu uusiin tehtäviin

sahan palveluksessa ja yksi toisaalla Stora Ensossa.

Irtisanottavista puolet pääsee työttömyyseläkkeelle.

– Loput ovat nuorempia ja sellaisia, jotka eivät vielä pääse eläkkeelle,

valitteli sahan pääluottamusmies Arto Suutarinen apeana.

Hän luonnehti lokakuussa alkaneita yt-neuvotteluja rankoiksi.

– Kyllä tämä on paha paikka ollut. Työntekijäjoukko on järkyttynyt. Aika

synkkiä ilmeitä olen nähnyt, kun olen käynyt kiertelemässä. Olen koettanut

keskustella ihmisten kanssa, Suutarinen kertoi ja jatkoi pienen tauon jälkeen:

– Aika raju leikkaus tämä on.

STORA ENSO TIMBER aikoo vähentää Honkalahden sahan tuotantoa 420 000

kuutiosta 350 000 kuutioon vuodessa.

Tehdaspäällikkö Tuomo Hartikaisen mukaan tavoitteena on, että tuotannon ja

väen vähentyessä kannattavuus paranee.

– Tämä on se mekanismi, jota tässä haetaan.

– Yhtiöllä on tavoitteensa, joihin meidän on pyrittävä, ja sen mukaisesti

näitä ratkaisuja on tehty. Pari-kolme vuotta on tämän jälkeen katsottava.

– Pyrimme näyttämään, että täällä kannattaa sahata, jatkojalostaa ja jatkaa

tätä bisnestä, Hartikainen selitti.

Tärkeimmät syyt kannattavuusongelmiin ovat olleet korkeat raaka-aine-,

energia- ja työvoimakulut suhteessa sahatavaran markkinahintoihin, ilmoitti

yhtiö keskiviikkona antamassaan tiedotteessa.

IRTISANOMISET alkavat joulukuun alusta. Osalla irtisanottavista on kahden

kuukauden, osalla jopa kuuden kuukauden irtisanomisaika.

Irtisanottavilla ei ole työvelvoitetta vuodenvaihteen jälkeen.

Yt-neuvottelujen edetessä näytti hetken aikaa siltä, että irtisanottavien

joukko kasvaisi suuremmaksikin, kun henkilöstövaikutukset laajennettiin

koskemaan myös jatkojalostusta.

– Onneksi saimme pikkaisen rajoitettua irtisanottavien määrää. Neuvottelut

olivat rankat. Vääntöä oli molemmin puolin, kertoi pääluottamusmies Suutarinen.

Hän ei usko, että jäljelle jäävien työpaikat olisivat jotenkin vakaammat

sen jälkeen, kun joukko pienenee.

– Olemme tarkkailun alla. Yhtiö katsoo, miten homma lähtee tällä joukolla

pyörimään.

TALOUS SIVU 15

Kirjoittaja:
Matti Riihelä