Tuleeko Juhosta neljävuotiaana täysipäiväinen maatalousyrittäjä?

Perhepäivähoitokodin lakkaaminen on Melkoniemellä perheille iso ongelma. Maaseudulta palvelut viedään pois yksi kerrallaan.

PÄIVI VENTO

PARIKKALA. ”Onni muuttaa maalle” tuntuu melkoniemeläisestä äidistä ja

maatalousyrittäjä Päivi Revosta tällä hetkellä naurettavalta. Yhtä paljon

kuin puheet maatalousyrittäjien jaksamisen tukemisesta. Tai linjaukset

kunnan tasapuolisesta kehittämisestä.

Tiistai-iltana Melkoniemen Jalaslammin koululla kunnan edustajat tarjosivat

perhepäiväkoti Hippiäisen vanhemmille hoitopaikan hautajaiskahvit. Koulu

lakkaa, ja sen oheistuotteena myös kunnallinen päivähoitopaikka ensi

elokuun alusta.

– Oli aistittavissa, että kunnan ihmiset tuntuvat jopa ajattelevan, että

eihän muillakaan kylillä ole tällaista palvelua. Jos me olimme niin

aktiivisia ja taistelimme päivähoitopaikan omalle kylälle ja sen myös

saimme, niin pitääkö tästä ikään kuin syyllisyyttä tuntea, Päivi Repo

kertailee vanhempainillan tunnelmiaan keskiviikkona. Repo on hakemassa

Juhoa hoitopaikasta pois jo kahdelta, koska vesselillä on meno kaverin

syntymäpäiville.

Parhaimmillaan Hippiäisessä on ollu 12 lasta hoidossa, nyt kirjoilla on

yhdeksän lasta. Neljä vuotta täyttävä Juho tuodaan hoitoon kymmeneltä ja

haetaan pois iltatöiden jälkeen.

– Ensi syksystä alkaen Juhosta tulee ilmeisesti täysipäiväinen

maanviljelijä, joka istuu isänsä mukana traktorissa ja on minun mukana

navetalla, Repo ihmettelee. Hän huomauttaa, että nykyajan maatiloilla

lapsen kaitseminen ei onnistu töiden ohessa kuten ennen vanhaan.

– Kunnan edustajien asenteissa oli myös sitä, että eihän ennenkään

maalaistalon lapsia ole kunnallisesti hoidettu. Ei olekaan, mutta maailma

on muuttunut ja maatalous sen myötä.

ENSI SYKSYSTÄ alkaen Juholle olisi päivähoitopaikka kymmenen kilometrin

päässä Särkisalmella. Lapsen kuljettaminen kahdesti päivässä kesken töiden

tuntuu Revoista utopistiselta.

– Ainakaan joka päivä se ei tule kysymykseen.

Päivi Repo toivoisi, että kunnassa olisi tahtotila ainoan kylällä

sijaitsevan perhepäivähoitokodin säilyttämiseksi.

– Ensinnäkin pitäisi nopeasti ottaa selvää, olisiko vanhempia, jotka

olisivat valmiita kuljettamaan lapsensa hoitoon tänne luonnon keskelle,

koska ensi syksystä hoidettavien lasten määrä laskee kylällä.

– Tämä voisi erikoistua luontopäiväkodiksi. Tai lintuteeman ympärille,

Lintuinmaassahan tässä ollaan. Hevospitäjässäkin ollaan. Koulun naapurissa

on tila, jossa on tallit, Repo kertoo ja ideoi jo päiväkodin toiminnan

erikoisuudeksi lasten mahdollisuuden puuhata hevosten kanssa.

– Puhutaan kunnan kehittämisestä, mutta valitettavasti se kehittäminen

tapahtuu kuntakeskuksessa. Maaseudulta palvelut viedään pois yksi

kerrallaan. Se on ollut monelle maalle muuttaneelle pettymys.

REPO TIETÄÄ, että Melkoniemen naapurikylään Peruspohjaan lapsia on syntymässä.

– Peruspohjan tyhjilleen olevaan kouluun voisi perustaa päivähoitopaikan.

Kylätoimikunnan pitäisi ryhtyä suunnittelemaan asiaa heti. Meitä

hoitopaikka Peruspohjassa ei auttaisi, koska matka on tasan yhtä pitkä kuin

Särkisalmelle.

Hippiäisessä on tällä hetkellä neljän perheen lapsia. Yhdellä perheellä on

halutessaan mahdollisuus saada jatkossa hoitaja kotiin, koska alle

kouluikäisiä on kolme.

– Kolmiperhepäivähoidon mahdollisuutta vilauteltiin, mutta emme missään

nimessä lähtisi siihen. Ei maalaistalon pihalle uskalla ottaa vahdittavaksi

vieraita lapsia koneiden ja sähköaitojen keskelle.

Kuvateksti

Juhoa enemmän venytyttää kuin nälättää päiväunien jälkeen, äiti Päivi Repo

on hakemassa poikaa kaverin synttäreille.

PÄIVI VENTO

Kirjoittaja:
Päivi Vento