ETTI KANTOLA
JOUTSENO. Sylvi Viskari on ehtinyt lukea Tulentallojat evakossa moneen kertaan.
Vähän on epätarkkuuksia.
Omasta tarinastaankin hän löytää sellaista, mitä ei ole sanonut tai tarkoittanut.
Ei kesällä 44 enää mitään kellaria tarvittu.
Silloin taistelut olivat kaukana Suokumaalta. Sen sijaan 1941 tytöt tekivät petin kellariin, kun lähimäeltä kantautunut sota pelotti.
Kaatuneita vietiin portin ohi. Jalat heiluivat auton lavalla.
80-VUOTIAS Viskari lähti evakkoon kolmesti. Ensimmäinen kerta oli talvisodan jälkeen. Suokumaalaiset pysyivät kodeissaan, kunnes raja vedettiin.
Toinen kerta oli mieleenpainunein. Kun miehet olivat sodassa ja naiset lapsineen lähtivät turvaan lotjilla, nuorille jäi maantie ja lehmät. Suuntana oli Lauritsalan rullasilta.
Pelkäsimme, että silta saa osuman. Sitten täältä ei olisi päässyt mihinkään.
Alkuun taittui 30 kilometriä Lappeenrannan lentokentälle. Kesä oli kaunis, ja juhannuksen alla tarkeni nukkua mäntyjen alla. Uni maittoi kaaoksen keskellä kentälliselle kaksi- ja nelijalkaisia.
SYLVI kulki talon ainoan lehmän kanssa Lemin, Savitaipaleen ja Mäntyharjun kautta Jaalaan äitinsä luo. Viikon päästä hän jo palasi.
Jaalasta lähti kotiin töihin neljä tyttöä ja mummo. Sota-alueelle ei olisi saanut palata, joten nuoret poistettiin junasta Lauritsalassa. Mummo jäi epähuomiossa kyytiin.
Tytöt jatkoivat matkaa sotilaskuorma-autossa.
Lauritsalan sillan tarkastuksessa he piilottelivat pressun alla. Keskellä yötä mummo ja tavarat löytyivät Joutsenon asemalta.
Töitä tehtiin aina tarvittaessa. Kukaan ei kysynyt, maksetaanko palkkaa. Viskari lähti yksin milloin heinää ajamaan, millon perunaa nostamaan. Vieraat kylät olivat autioita, eikä ihmisiä näkynyt missään.
Nyt minua ei saisi sellaiseen paikkaan.
EVAKKOVUOSIA leimasi jatkuva ruuhka teillä. Sotilaat vaelsivat rintamalle, muut pois. Ladot ja navetan vintit täyttyivät nukkujista.
Maantiellä ei ollut yksin koskaan. Kulkijoita riitti joka taloon.
Ensikosketus tuli silloin, kun väkeä alkoi talvisodassa virrata Jääskestä Suokumaalle.
Se oli hirveää. Oli paljon lunta, ja lehmiä kuoli tielle.
Sylvi pyykkäsi sotilaiden vaatteita ja nyppi täitä.
MONI hetki on painunut mieleen loppuiäksi. Esimerkiksi se, kun Sylvi lähti vei isäänsä hevosella asemalle ja talvisotaan. Oli joulukuinen pakkasyö. Kirkkaalla taivaalla lensi sotakoneita, kun tyttö palasi yksin kotiin tyhjällä maantiellä.
Viskarin vajaa kymmenen vuotta sitten kuollut mies ei paljon sodasta puhunut. Sairastuttuaan hän saattoi kuitenkin huomauttaa vieressä istuneelle Sylville, että tämä on ampumalinjalla. Kun vaimo siirsi tuolia puoli metriä, kaikki oli hyvin.
SOTA-AIKANA Kannakselta tullut mies kihlasi monen Suokumaan tytön. Sylvi meni naimisiin kymmenen kilometrin päässä asuneen Vesikkolan pojan kanssa.
Kihlaus kesti vuoden, mutta perheillä oli vaikeuksia varata sokeria hääpöytään. Onneksi appi sai 2,5 kiloa Lappeenrannasta.
Vuosikymmenet kuluivat Vesikkolassa. Syntyi kaksi poikaa. Nyt entiset kotitalot ovat kesämökkinä. Moni naapuri on kokonaan tyhjillään.
LESKI asui maalla vuoden. Ilman linja-autoja oli hankala elää. Nyt Viskarilla on koti Kirkonkylässä, samoin kuin muillakin iäkkäillä suokumaalaisilla ja vesikkolalaisilla.
Suurin osa on kuollut, mutta yksin jääneet muuttavat tänne.
Kun samaan taloon päätyy yksin eläviä mutta sosiaalisia naisia, kaikilla on seuraa. On yhteiset lotot ja lehdet.
Olemme päättäneet, ettemme valita yksinäisyyttä. Sinne vaan pihakiikkuun joka nainen.
VISKARI on iloinen, että muistissa ovat säilyneet niin evakkovuodet kuin muut asiat.
Olen ollut kiinnostunut vanhoista asioista ja pakinoinut niistä. Ehkä se auttaa.
Hän miettii, että vaikeat vuodet ovat rikastuttaneet elämää ja auttaneet eteenpäin.
Silloin oppi sitkeyttä, työntekoa ja pärjäämistä. Ne vuodet olivat tärkeitä. Se oli elämää, voimallista elämää.
Kuvateksti
Sylvi Viskari ei ollut evakossa monta viikkoa, mutta ystäviä jäi äidin evakkotalosta Huittisista. Petroskoihin muuttaneen inkeriläisperheen kanssa on kyläilty puolin ja toisin.
ETTI KANTOLA