MATTI VEIJALAINEN
IMATRA. Miesporukoissa moni riento on saanut alkunsa lauteilta. Sieltä
lähti myös Imatran Ankkurimiesten tarina.
Kymmenisen vuotta sitten nykyinen emeritusrovasti Matti Tuomisto kutsui
miehiä kaikille avoimeen keskustelevaan saunailtaan. Tilausta oli. Paikalle
ilmaantui noin 80 miestä. Siitä Ankkurit on mennyt koko ajan ylöspäin.
Postituslistallamme on parisataa nimeä. Uusia kavereita liittyy listalle
vuosittain 10-15, Tuomiston työtä Ankkureissa seurakunnan yhdysmiehenä
jatkava pastori Pekka Rainio kertoo.
Säätyä tai puoluekantaa Ankkurimiehet ei tulokkailta kysele. Herrat ja
duunarit sopivat samoihin löylyihin. Iäisyysasioitakaan ei tuputeta, muttei
porukka Rainion mukaan niitä kohtaan mitenkään allerginen ole.
Iltahartaus kuuluu saunailtojen ohjelmaan. Epäilen, mahdetaanko virttä
veisata yhtä voimallisesti Imatralla missään muussa yhteydessä.
Sitä Rainio ei epäile, etteikö miesseurue voisi tavoittaa syviä syntyjä
myös ravintolapöydän ääressä. Ankkurien kaltaisessa yhteisössä hän uskoo
kuitenkin päästävän vielä syvemmälle. Siellä sielunmaisema avautuu
tutkiskeluun sittenkin avarampana.
ANKKURIEN ohjissa on miehekkäästi jotosryhmäksi nimetty suunnitteluelin. Se
kyselee jäseniltä kiinnostuksen kohteita ja tuottaa kokoontumisiin
alustajia sitä mukaa. Kevään mittaan perehdytään muun muassa Imatran
kaupungin ajankohtaisiin asioihin ja digikuvauksen saloihin.
Ankkurimiehet myös retkeilee ja järjestää kaikelle yleisölle avoimia
yleisötilaisuuksia. Viime syyskauden tähtiesiintyjänä vieraili historiaguru
Heikki Ylikangas. Tulevia alustajia on uusimman teossarjansa imatralaiseen
historiaan rakentava kirjailija Laila Hirvisaari.
Vetävät nimet heijastelevat Rainion mukaan Ankkurien yhtä perusvahvuutta.
Miehemme ovat aikaansa seuraavaa ja aikaansaapaa sakkia. Verkostot
toimivat, joten aina joku tuntee henkilökohtaisesti jonkun hyvän. Jos
vieraat tulisivat luentopalkkioita kysellen, loppuisivat rahamme äkkiä.
ANKKUREIDEN seuraava kohokohta on kymmenvuotisjuhla 29. tammikuuta.
Juhlajumalanpalveluksessa Tainionkosken kirkossa saarnaa kenttäpiispa Hannu
Niskanen. Häntäkään ei tarvinnut Rainion mukaan kauaa houkutella
kyläilylle. Juhla jatkuu kirkolla tilaisuudella, missä esitelmöi Matti
Tuomisto.
Arjessa Ankkureiden ovi on auki kaikille miehille.
Mukaan voi liittyä kuka tahansa koska tahansa, Rainio markkinoi miesten
vapaa-ajasta käytävässä kilvassa hyvin menestynyttä yhteisöä.
MATTI VEIJALAINEN
Kuvateksti
Helsingistä tullut pastori Pekka Rainio opiskelee imatralaisten miesten
sielunmaisemaa Ankkurimiesten yhdysmiehenä.