ANNE KOKKONEN
Että pitikin ilmoittaa vierailusta etukäteen! Nyt Suomenniemen Säästöpankin
toimitusjohtaja Outi Kauria ehti siivota työpöytänsä putipuhtaaksi.
Kauria itse ei harmittele tapahtunutta. Rulo-ovinen toimistokaappi odotti
jo sopivasti täyttämistään toimitusjohtajan selän takana.
Vakituiselle kävijälle uutta mööpeliä ei juuri tarvitse esitellä. Tulokas
pistää silmään, sillä pankinjohtajan kammari on pysynyt vuosikymmenet
samassa kuosissa suhdanteista riippumatta.
Pidän perinteestä. Tämä hyvä koivuinen kalusto esimerkiksi on sellainen,
jota en halua vaihtaa. Tarvittaessa se on vain verhoiltu uudelleen, Kauria
esittelee.
Pienellä itsenäisellä pankilla olisi varaa nahkaan ja tiikkiin, mutta
ulkoinen prameus ei sovi tyyliin. Suomenniemellä panostetaan mieluummin
vanhan ajan asiakaspalveluun ja sivukonttoreiden perustamiseen lähikyliin,
kuten Mäntyharjuun ja Ristiinaan.
Istuu koivutuolissa sitten kuka tahansa kuntalainen, jutunjuurta ei
tarvitse kaukaa hakea. Puolet ovensuuseinää täyttävästä Suomenniemen
kartasta voi vaikka etsiä omia tiluksia ja johdattaa keskustelua laina- tai
sijoitusneuvontaan.
Kun runsaan 800 asukkaan kunnassa toimivalla pankilla on pitkälti yli 2
000 asiakasta ja pankin markkinaosuus Suomenniemellä on yli 90 prosenttia,
voidaan kai puhua monopolista, Kauria myöntää.
Toimitusjohtaja on hallinnut pankkia ja työhuonettaan jo 17 vuotta, mutta
henkilökohtaisia esineitä ei nurkkiin ole kertynyt. Outi Kaurian
periaatteena on tehdä työt työpaikalla ja säästä koti vapaa-aikaa varten.
Jotain omaa neljän lapsen äiti on sentään tuonut mukanaan. Kauria nostaa
työpöydän kirjoitusalustaa ja etsii katseellaan jotakin.
Täällä pitäisi olla piilossa tyttären piirtämä kuva pankista…
Sarjassa esitellään maakunnan vaikuttajien työhuoneita.
MARLEENA LIIKKANEN
Kuvateksti
Toimitusjohtaja Outi Kauria tähyää jo neljän vuoden päästä vietettäviin
Suomenniemen Säästöpankin satavuotisjuhliin.
vallan hienot huoneet