Kägönen sai uuden yrittäjän Leviltä

Upeat karjalaiset puitteet, hyvä sijainti, luonnon läheisyys ja sijainti veden äärellä viehättävät uutta omistajaa.

PÄIVI VENTO

PARIKKALA. Yrittäjä Tiina Vuolli on ollut Ravintola-hotelli Kägösen ruorissa viime tapaninpäivästä. Yrittäjä viihtyy myös asiakaspalvelussa.

– Se on tärkeää etenkin näin alkuvaiheessa, jotta näkee ja kuulee suoraan, mitä asiakkaat toivovat, Leviltä Hotelli K5:n hotellipäällikön tehtävistä Parikkalaan siirtynyt Vuolli toteaa.

Hotelli K5 ja Kägönen ovat erilaisia yrityksiä, haasteita matkailualalla riittää niin pohjoisessa kuin etelässä itärajalla.

– Levillä suurin haaste on asiakkaiden houkutteleminen kesällä, täällä puolestaan talvella. Kägösen lähellä on ulkoilureitistöjä ja moottorikelkkareitistö työn alla, hän pohtii talviajan houkuttimia.

Vuolli kiinnostui Kägösestä, koska näki yrityksen monet mahdollisuudet.

Sijainti on ihanteellinen aivan kuutostien verralla. Rakennuksen toisella puolella on Pitkäjärven poukama, jonka tarjoamia uimamahdollisuuksia hän aikoo tulevana suvena tuoda esille.

Parikkalan rajanylityspaikan mahdollinen kansainvälinen status toisi tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia. Tosin jo nytkin venäläiset ovat löytäneet Kägösen palvelut hyvin.

VUOLLI kertoo havainneensa, että majoitus- ja kokouspalvelut ovat saattaneet jäädä ruokailun varjoon ikään kuin oheispalveluiksi. Niiden markkinointia tehostetaan.

– Meille on tulossa uudet kotisivut. Nehän ovat nykyään henkilökohtaisen kontaktin jälkeen ehkä toiseksi tärkein markkinointikanava.

Majoituspuolen tulevaisuuden hän näkee valoisana.

– Majoituspuoli vetää jo nyt ihan hyvin, mutta jatkossa tulen käyttämään verkostojani aina ulkomaita myöten, edellisellä työmaallaan majoitussopimuksista vastannut Vuolli kertoo.

– Kokoustiloille on tehty uusi sisustussuunnitelma. Se sisältää pieniä toimenpiteitä, jotka kuitenkin saavat tilan ilmeen muuttumaan täysin.

KAHDESTA Kägönen kuitenkin tiedetään; komeista, hirsisistä karjalaistyylisistä puitteistaan sekä ruokapöydän antimistaan.

Ruokapöydässä puhaltelee uusia tuulia. Helmikuun alusta tarjolla on aamiaista myös muille kuin majoittujille.

-Aamiaisten kyselijöitä on jonkin verran. Olemme tehneet ohikulkijoille aamiaista mittatilaustyönä. Jatkossa avaamme jo aikaisemmin ja tarjoamme aamiaispöydän. Uskon, että kevään ja kesän koittaessa sille on kovasti kysyntää.

Helmikuussa tulee myös uusi ruokalista. Ala carteen se tuo uudeksi tunnusomaiseksi piirteeksi tuoreuden. Päivittäinen seisova pöytä monipuolistuu ja vaihtelevuutta lisätään, ihan jo kanta-asiakkaiden hellimiseksi. Karjalaisia ruokaperinteitä ei unohdeta. Karjalanpaisti ja karjalanpiiraat munavoilla ovat kuvioissa mukana.

YRITTÄJÄ lupaa syksyllä alkaneiden päivätanssien jatkuvan kevääseen. Joka toinen keskiviikko pidettäviin tansseihin on riittänyt tulijoita.

– Keväällä kokeillaan kaiken kansan tansseja, joihin mukaan uskaltautuisi porukkaa jo 30 vuodesta ylöspäin. Illan aikana soitetaan musiikkia moneen makuun.

Tiina Vuolli sanoo olevansa avoin kaikille uusille ideoille. Kägöstä hän haluaa kehittää askel askeleelta.

– Näin alussa sitä katselee kaikkea kriittisin silmin. Havainnot ja ideat onkin kirjoitettava ylös ennen kuin silmä tottuu.

PÄIVI VENTO

Kuvateksti

Seisovan pöydän valikoimat monipuolistustuvat, koska päivittäin ruokailevia vakioasiakkaita on niin paljon, Tiina Vuolli kertoo.

Kägöne

Parikkalan Pirtti Oy omistaa kiinteistön, yrittäjä vuokralaisena.

Rakennettu 20 vuotta sitten.

Ravintolassa 250 asiakaspaikkaa.

Kokoustiloja enimmillään 60 henkilölle.

Tilaussauna ja kabinetti.

6 kappaletta 2 hengen huoneita.

Tilaisuuksien ja juhlien pitopaikka.

Iltapäivätanssit joka toinen viikko.

Seisova pöytä, ala carte, helmikuusta aamiainen.

Kuusi työntekijää keittiössä ja asiakaspalvelussa, kerroshoitaja.

Kirjoittaja:
Päivi Vento