Saimaalla sattuu hätkähdyttävän paljon pieniä onnettomuuksia

Osa kauppalaivojen onnettomuuksista johtuu alusten huonosta kunnosta. Sisävesi-seminaarissa puheeksi nousivat useat Saimaan alueen ongelmat.

KAISA JUNTUNEN

LAPPEENRANTA. Saimaan kanava on sulkeutunut jälleen talvikuukausiksi.

Saimaa Terminalsin toimitusjohtajan Auvo Murajan mielestä kanavan pitäisi

olla auki nyt ja aina ympäri vuoden.

– Talviseisokin aiheuttamien kustannusten kattaminen on rantojen ja

varustamojen problematiikkaa, Muraja huokaa.

Merenkulkulaitoksen pääjohtaja Markku Mylly vakuuttaa, että ajatus Saimaan

kanavan ympärivuotisuudesta elää.

– Ympärivuotisuuden taloudellinen merkitys ja toiminnalliset edellytykset

on tarkoitus selvittää tämän vuoden aikana, Mylly vannoo.

Auvo Muraja sai kertoa Saimaan kanavan varrella toimivan satamapalvelujen

tuottajan huolista Lappeenrannassa järjestetyssä sisävesiseminaarissa

torstaina.

SUURIN MURAJAN murhe on kanavan vuokrasopimus, jonka jatkosta vuoden 2013

jälkeen ei ole selvyyttä.

– Vaikka minkälaista delegaatiota on ollut liikkeellä, mutta homma senkun

takkuaa, murehtii Muraja.

Markku Mylly toteaa, että Merenkulkulaitos ei voi vaikuttaa kanavan

vuokrasopimukseen. Asiaa hoitaa Suomen kanavavaltuutettu, liikenne- ja

viestintäministeriön kansliapäällikkö Juhani Korpela.

– Hän on jäämässä ministeriöstä eläkkeelle, emmekä tiedä jatkaako hän

neuvotteluja valtuutettuna, Mylly kertoo.

Harmaita hiuksia Auvo Murajalle aiheuttaa myös venäläisten viranomaisten

ailahtelevaisuus. Kauppalaivat joutuvat mitä kummallisempiin ja

yllättävämpiin tilanteisiin rajan takana. Muraja kertoo, että Suomen tullin

ja rajavartioston väkeä on tarvittu apuun useampaan otteeseen. Suuri show

on syntynyt esimerkiksi kuljetettavien autojen painosta ja pullotetusta

juomavedestä, jota on yritetty toimittaa laivalle Suomen puolelta.

– Venäläiset viranomaiset ovat yksi viidakko ja jokaisen eri viranomaisen

pyrkimys korostaa omaa tärkeyttään on uskomatonta. Yhden luukun periaate

olisi hyvä, mutta semmoisen toivominen Venäjän puolelle on aikamoista

utopiaa, Muraja puhisee.

Myös merenkulkulaitoksen väki on joutumassa uudenlaisen byrokratian

kynsiin. Tähän asti heille on riittänyt kulkulupa kanavan vuokra-alueella

liikkuessaan, mutta vastaisuudessa suomalaisilla työntekijöillä pitää olla

myös passi mukanaan.

– Huolestuttava asia, Markku Mylly toteaa.

KAUPPALAIVOILLE sattuneet onnettomuudet ovat ihan samanlaisia Saimaalla ja

merillä. Saimaalla sattui viime vuoden aikana lukuisia pieniä onnettomuuksia.

– Pienten kopsahdusten määrä on hätkähdyttävä. Mitään todella ikävää ei ole

onneksi sattunut, mutta ainekset pahempaan on ollut, toteaa Markku Mylly.

Meriturvallisuusjohtaja Paavo Wihuri kertoo, että ainakin kolme

onnettomuutta johtui alusten huonosta kunnosta.

– Rahtaajilla on suuri vastuu, Wihuri toteaa.

– Huonokuntoiset alukset pitää pysäyttää siinä vaiheessa, kun ne tulevat

kanavaan, Mylly opastaa.

Myös aivan uusille aluksille on sattunut onnettomuuksia.

– Erään uuden alustyypin komentosilta ei ollut sellainen kuin säädökset

vaativat, Wihuri kertoo esimerkin.

YKSI PÄIVÄN puheenaihe nostatti saman tien vastakkaisia näkemyksiä

seminaariväessä. Pienveneilijät saavat huristella toistaiseksi vesillä

ilman erillisiä väylämaksuja. Markku Mylly varoitteli, että väylämaksut

nousevat puheenaiheeksi sitä mukaa kun Merenkulkulaitoksen budjettiraami

pienenee.

Kun Auvo Muraja sanoi tähän, että hän on valmis maksamaan vapaa-ajan

huviajeluistaan väylämaksun, niin takapenkistä kuului jyrkkä vastalause.

PEKKA HÖLKKI

Kuvateksti

Meteor hinasi maanantaina Atulaa, joka saapui kanavaan aikataulustaan

jäljessä. Atulan matkaa viivästytti jäänmurtaja Arppelle Savonlinnassa

sattunut kolhu. Arppe törmäsi Olavinlinnaan johtavan ponttoonisillan

laiturirakenteisiin viime sunnuntaina.

Kirjoittaja:
Kaisa Juntunen