Tanninen: Lappeenrannassa ei kyseenalaistettu Ruotsalaista

Imatran kunnallisjärjestön puheenjohtaja ihmettelee lappeenrantalaisten syytöksiä menettelytapojen rikkomisesta. Maakuntahallituksen puheenjohtajan paikka kuuluu Tannisen mukaan Imatralle.

ANNE KOTIHARJU

Lappeenrantalaisten demareiden arvostelu Pekka Ruotsalaisen esittämisestä

maakuntahallituksen johtoon ei ole kantautunut Imatralle asti. Imatran

kunnallisjärjestön puheenjohtaja Heikki Tanninen ihmettelee puheita

menettelytapojen rikkomisesta.

– Minulle eivät Raimo Paalanen tai Hannu Myyryläinen ole kyseenalaistaneet

sen enempää meidän menettelytapoja kuin esittämäämme henkilöäkään, kertoo

Tanninen.

Paalanen ja Myyryläinen sanovat saaneensa tiedon Imatran kunnallisjärjestön

esityksestä sanomalehdestä. Keskustelua ei aiheesta heidän mukaansa ennen

tai jälkeen tuon esityksen ole käyty.

Imatran kunnallisjärjestö päätti esittää Imatran Seudun Kehitysyhtiön

toimitusjohtaja Pekka Ruotsalaista Sinikka Mönkäreeltä vapautuvalle

maakuntahallituksen puheenjohtajan paikalle. Mönkäre jättää paikan

maaliskuun alkuun mennessä.

Lappeenrantalaisten mielestä imatralaiset rikkoivat sovittuja

menettelytapoja, kun ilman yhteistä neuvonpitoa päättivät esittää

Ruotsalaista. Asiasta piti heidän mukaansa keskustella presidentinvaalien

jälkeen.

– Keskustelu käydään aluetoimikunnan kokouksessa, joka on ensi tiistaina

eli vaalien jälkeen. Kun imatralaisen Mönkäreen paikka on auki, on ihan

johdonmukaista, että meiltä tulee siihen paikalle ehdotus. On huomattava,

että Imatralla on vain yksi paikka maakuntahallituksessa.

– Kyllä tässä noudatetaan juuri sitä aikataulua, mistä on sovittu eli

vaalien jälkeen keskustellaan. Emme me voi mennä aluetoimikuntaan ilman

omaa ehdotusta.

TANNISEN MIELESTÄ ehdotuksesta tottakai pitää keskustella.

– Jos lopputuloksena siitä halutaan poiketa, se on aluetoimikunnan asia,

josta tietysti sitten seuraa monenlaisia kysymyksiä.

Tanninen ei hyväksyisi sitä, että joku muu sanoisi imatralaisille, ”kuka

demari heille kelpaa”.

Imatran kunnallisjärjestön päätös esittää Ruotsalaista oli yksimielinen.

Tanninen lisää, että kunnallistoimikunta oli kyllä kysynyt eri henkilöitä.

– Tultiin tähän tulokseen. Muu on järjestön sisäistä toimintaa. Jos on

ollut esillä erilaisia nimiä, kerron siitä, mitä on päätetty.

– Päätös tehtiin monipuolisen harkinnan perusteella. Perusteena oli Pekka

Ruotsalaisen verkostotausta. Hän ei edustaisi puheenjohtajana

kehitysyhtiötä vaan on nimetty siihen työväenyhdistyksen puheenjohtajan

ominaisuudessa.

Tannisen mielestä Ruotsalainen sopii puheenjohtajaksi, vaikkei hänen

kannatustaan olekaan mitattu vaaleilla.

– Myös Jarmo Kölhi toimi muun muassa seutukaavaliiton hallituksen

puheenjohtajana ja demaripiirin puheenjohtaja Hannu Äikäs eri

luottamustehtävissä niinikään.

Kunnallisjärjestöt eivät Imatraa lukuunottamatta ole ottaneet vielä kantaa

esitettävään ehdokkaaseen. Joutsenon järjestön ja aluetoimikunnan

puheenjohtajalla Risto Kakkolalla ei henkilökohtaisesti olisi mitään

Ruotsalaisen valintaa vastaan.

Ruokolahden järjestön puheenjohtaja Esko Ijäs sanoo olevansa hänkin

henkilökohtaisesti valmis puoltamaan Ruotsalaisen valintaa.

Taipalsaaren Rauno Kankkunen toteaa, että olisi hyvä, jos olisi myös joku

vastaehdokas.

– Itse voisin hyväksyä Ruotsalaisen, vaikka Koivukeskus onkin hänen

kilpeään himmentänyt.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju