EEVA SEDERHOLM
Lappeenranta. Lappeenrannan yöravintolatarjonta elää kiivaasti. Kuluvan
vuoden aikana kaupunkiin tulee kaksi uutta yökerhoa, joita vastaan vanhat
valmistautuvat kilpailemaan.
Porvoolaislähtöinen ketjuravintola Giggling Marlin remontoi parhaillaan
itselleen tiloja Diva-ravintolan viereen. Kiinteistön entisistä käyttäjistä
esimerkiksi Snellmaninkadun Torikirppis on väistynyt yökerhon tieltä.
Giggling Marlinin ravintolatoimenjohtajan Petri Hännisen mukaan osoite
tulee kuitenkin torin puolelle Oksasenkadulle.
Hänninen arvelee, että uusi yökerho avaa ovensa kahden tai kolmen kuukauden
kuluttua.
Emme vielä itsekään tiedä tarkkaan. Avaaminen riippuu siitä, miten
remontti etenee, hän sanoo.
Giggling Marlin -ravintoloita on tällä hetkellä Oulussa, Kuopiossa,
Vaasassa, Porvoossa, Jyväskylässä, Turussa ja Joensuussa.
Seppo Sedu Koskinen on jo muutaman vuoden ajan uhonnut, tuovansa oman
Onnela-ketjunsa Imatran jäljiltä Lappeenrantaan. Nyt hänellä on isot tilat
katsottuna.
Ne ovat keskustan tuntumassa, mutta eivät ihan torin laidalla, hän sanoo.
Tarkkaa sijaintia Koskinen ei halua kertoa, koska osapuolten nimet eivät
vielä ole papereissa.
Koskinen arvelee Onnelan avaamisen venyvän syksyyn, koska sitä ennen ketju
levittäytyy vielä useille muille paikkakunnille. Hän ei myönnä pelkäävänsä
Lappeenrannan kilpailutilannetta.
Olemme tietoisia, että Giggling Marlin on tulossa sinne. Otamme heiltä
tyhjät pois, Koskinen sanoo.
Divan toimitusjohtaja Niko Lintukorpi toivottaa Giggling Marlinin
tervetulleeksi.
Yöelämän painopiste tulee jatkossa olemaan selvästi meidän korttelissamme.
Diva aikoo jatkaa kilpailua vanhoilla eväillä. Lintukorven mukaan se pystyy
houkuttelemaan asiakkaita esimerkiksi vilkkaalla tapahtumatarjonnallaan.
Vanhoista yökerhoista Nite Train suuntaa toimintaansa aiempaa enemmän
tietylle kohderyhmälle. Kauppakadulla sijaitseva Restelin ravintola
tavoittelee jatkossa yli 20-vuotiaita raskaan musiikin ystäviä.
Lappeenrannassa on paljon rokki- ja heviporukkaa, ja heille ei ole mitään
kunnollista yökerhoa tai baaria, ravintolapäällikkö Mari Paavola selittää.
Hän myöntää, että muutos on osaltaan vastaus kiristyvään kilpailuun.
Me lähdimme tekemään tätä juuri sen takia, että Lappeenrannassa on
toistaiseksi pelkästään diskoyökerhoja ja nyt avataan vielä Giggling Marlin.
Nite Train muuttaa ulkoasuaan, ja paikan nimeksi tulee Night Life ROCK.
Se avaa uudistetut tilansa keskiviikkona 3. maaliskuuta.
MIKA STRANDÉN
Kuvatekstit
Lappeenrannan ravintolakilpailu käy kiivaana. Ravintolapäällikkö Mari
Paavolan luotsaama Nite Train muuttuu entistä enemmän raskaan rokin
tarjoajaksi.
Lappeenrannassa on toistaiseksi pelkästään diskoyökerhoja, ja nyt avataan
vielä Giggling Marlin.