Kelkkailija odottaa toiveikkaasti kunnolla tehtyjä reittejä maastoon

Maastourat on pidetty kunnossa talkoilla. Maanomistajien kanssa on tultu juttuun, mutta neuvotteluja on satoja.

ILKKA POHJALAINEN

MOOTTORIKELKKAILUN suosio Lappeenrannan seudulla on pysynyt vakaana.

Lappeenrannan ja Lemin alueella toimivassa kerhossa Karjalan Kelkassa on

pari sataa jäsentä, kun alueella noin 700 rekisteröityä kelkkaa.

Tärkein työ Karjalan Kelkalle on hoitaa omalla alueella olevia noin sadan

kilometrin kelkkauria sekä pitää yhteyttä Etelä-Karjalan alueen muiden

järjestäytyneiden kelkkakerhojen kanssa.

Karjalan Kelkan puheenjohtaja Jorma Liikka pitää tärkeänä saavutuksena

kelkkakerhoille sitä, että maakunnan eri kerhot voivat ajella toistensa

kelkkaurilla aina Luumäeltä Saarelle saakka.

Yhteistyöelimenä on Etelä-Karjalan moottorikelkkayhdistys. Kerhojen

jäsenillä on kelkoissaan tarra, joka osoittaa jonkun kerhon jäsenyyden.

Tarra avaa tien hoidetuille kelkkaurille. Kerhoja maakunnassa on

yksitoista. Ajourat ovat ainoastaan kerhojen jäsenten käyttöön tarkoitettuja.

­ Haluaisimme kiittää maanomistajia hyvästä yhteistyöstä, jota ilman ei

kelkkailu heidän maillaan olisi mahdollista. Hyvä yhteistyö on koko homman

tukipilari, Liikka kiittelee.

Hoitokalustona vuonna 1991 perustetulla Karjalan Kelkalla on yksi

moottorikelkka, kaksi lanaa sekä raivaussaha.

LIIKKA sekä toinen Karjalan Kelkan aktiivi, Kai Vainio toivovat maastoon

oikeita moottorikelkkareittejä. Sellainen on paremmin perustettu kuin

pelkkä ajoura, eivätkä puiden juuret ja kivet kolise samalla tavalla kelkan

alla. Reittien perustaminen on alkamassa Virkistysaluesäätiön hankkeena.

Vainion mukaan maanomistajien kanssa on päästy loppujen lopuksi hyvin

juttuun ajourien laittamisesta ja hoitamisesta, vaikka se on edellyttänyt

neuvonpidot satojen maanomistajien kanssa, talosta taloon ja joskus

perikuntien edustajien perässä pääkaupunkiseudulle saakka.

TIELIIKENNELAKI kelkkojen käytöstä tiukkeni etenkin tiealueita koskien.

Tulkintoja esimerkiksi teiden ylityksiin on jouduttu hakemaan poliisilta.

Puumalaankaan ei pääse käyttämättä siltaa, mikä on yleistä tietä. Toinen

yleinen tiealue lähiseudulla on Hätinvirran lossi.

­ Uusissa kohteissa, kuten Selkäharjussa kelkat on otettu huomioon, mutta

Luumäelläkin on ongelmakohtia, Vainio kertoi.

Tärkeimmät kelkkailua ohjaavat säännökset löytyvät tieliikennelaista,

maastoliikennelaista ja maastoliikenneasetuksesta. Lisäksi kelkkailua

ohjaavat esimerkiksi asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä sekä asetus

ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista.

Moottorikelkalla ja muulla moottoriajoneuvolla ajamiseen maastossa

tarvitaan yleensä maanomistajan lupa. Yleisesti se on sallittua merkityillä

moottorikelkkailureiteillä ja jäällä. Virallisilla

moottorikelkkailureiteillä noudatetaan tieliikennelakia.

ALUEELLINEN ympäristökeskus voi kieltää maastoliikenteen tai rajoittaa

sitä. Se huolehtii siitä, että kelkkailu ei uhkaa haavoittuvia

luontoalueita ja meluhaitat ovat mahdollisimman vähäiset.

Maastossa moottorikelkkaa saa kuljettaa 15 vuotta täyttänyt henkilö.

Poikkeuksen muodostaa alue, joka voidaan sulkea tätä tarkoitusta varten.

Tällöin myös alle 15 -vuotias saa harjoitella. Oma pihapiiri tai

esimerkiksi peltoalue eivät täytä suljetun alueen kriteerejä. Suljetuksi

alueeksi katsotaan esimerkiksi aidoilla rajattu alue, jolle pääsyä voidaan

rajoittaa ja jota voidaan tarkkailla.

Virallisilla moottorikelkkareitillä, tiellä ajettaessa tai tietä

ylitettäessä moottorikelkan kuljettajalla tulee olla vähintään T-luokan

ajokortti. Yleisemmin moottorikelkkaa ei saa käyttää tiellä muutoin kuin

tien tai sillan ylitykseen.

Jos maastossa liikkuminen on kohtuuttoman vaikeata tai jos sitä on

pidettävä turvallisen tien ylittämisen kannalta tarpeellisena, saa kelkkaa

tilapäisesti kuljettaa tiellä käyttäen ensisijaisesti tien auraamatonta osaa.

Rattijuopumussäännökset koskevat myös moottorikelkkailijaa, maastossakin:

rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea.

Suurin sallittu nopeus maastossa maa-alueella on enintään 60 km/h, muualla

tiellä enintään 40 km/h, jääpeitteisellä vesialueella nopeus on enintään 80

km/h ja jos kelkkaan on kytketty reki, jossa kuljetaan henkilöitä, on

suurin sallittu nopeus 40 km/h.

Kypärä on pakollinen kuljettajalle ja matkustajalle. Kypäränkäyttöpakko

koskee myös avonaisessa reessä matkustavia.

SEPPO RAUTIOVAARA

KAI VAINIO

Kuvatekstit

Kai Vainio ja Jorma Liikka Karjalan Kelkasta toivovat oikeita

kelkkailureittejä.

Mikko Vainio (vas.) ja Esa Hirvonen ihmettelevät Puumalan sillan ylitystä.

Kirjoittaja:
Ilkka Pohjalainen