URPO LAANINEN
ETELÄ-KARJALAN liiton maakuntahallitus ei tehnyt vielä esitystä uusien
toimitilojen hankkimisesta. Ensisijaisena toimitilavaihtoehtona pidettiin
kuitenkin Lappeenrannan keskustan monttuun tulevaa Keskustagalleriaa.
Muita vaihtoehtoja ei enää tutkita. Nyt pitää selvittää maakuntatalon
kaikki kustannukset, totesi maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka
Ruotsalainen (sd.).
Maakuntahallitus asetti päätöstä valmistelemaan työryhmän, joka tekee
Keskustagallerian tiloista lisäselvitykset seuraavaan kokoukseen 20.
maaliskuuta mennessä.
Työryhmässä ovat maakuntahallituksen puheenjohtajat, Ruotsalainen
Imatralta, Reijo Paajanen (kok.) Lappeenrannasta ja Ari Berg (kesk.)
Parikkalasta sekä maakuntajohtaja Timo Puttonen.
Työryhmä voi käyttää apunaan myös ulkopuolista juristia. Maakuntavaltuusto
on kutsuttu koolle 27. maaliskuuta päättämään uusista toimitiloista.
MAAKUNTAHALLITUS kävi vielä maanantaina pitkän keskustelun toimitiloista.
Päätöstä ei voitu tehdä, koska Imatran seudun kunnat eivät ole päättäneet
kannastaan. Muiden kuntien lausunnot ovat myötämielisiä maakuntatalolle.
En usko, että Imatra tätä hanketta kaataa, mutta nyt pitää saada kaikki
kustannukset selville, Ruotsalainen sanoi.
Hänen mukaansa toimitilakysymys on ratkaistava nyt lopullisesti, jotta
yleisjauhaminen loppuu asiassa.
Maakuntahallitus pitää huolen, että ratkaisu on mahdollisimman hyvä
liitolle. Kyse on lyhyesti sanottuna siitä, että saamme mahdollisimman
paljon entisistä tiloista ja maksamme mahdollisimman vähän uusista. Niissä
on vielä neuvotteluvaraa.
GALLERIATILAT eivät ole Pekka Ruotsalaisen mielestä kaikkein edullisin
ratkaisu Etelä-Karjalan liitolle ja sen jäsenkunnille.
Olisi halvempiakin ratkaisuja saada liitolle toimivat tilat.
Nyt tässä pikkuisen tuetaan Lappeenrannan kaupungin rakennepolitiikkaa ja
vähän myös elinkeinopolitiikkaa, että tällainen talo rakennetaan, jos
liitto tulee siihen mukaan. Mutta eihän sekään ole kiellettyä
maakuntaliitolta, Ruotsalainen sanoo.
Maakuntatalo
Lappeenrannan Keskustagalleriaan on suunniteltu 3 030 neliön toimistotaloa,
josta Etelä-Karjalan liitto saisi 700 neliötä. Muita tulijoita olisivat
Selma, TE-keskus, Yritystila ja maakunnallisia järjestöjä.
Lisäksi talossa on yhteisiä aula- ja asiakaspalvelutiloja, kokous- ja
koulutustiloja sekä kuntoilu- ja saunatiloja, yhteensä runsaat 400 neliötä.
Etelä-Karjalan liiton tilat maksavat noin 1,7 miljoonaa euroa. Liitto
joutuu ottamaan noin miljoonan euron lainan, jos se saa entisistä
tiloistaan noin 450 000 euroa. Osan liitto maksaisi ylijäämätililtään.